torstai 22. syyskuuta 2016

Mikä musta tulee isona?

On oikeestaan aika raskasta kun tulevaisuus on iso kysymysmerkki. Joo, opiskelen lähihoitajaksi jossain vaiheessa, mutta mitä sitten. Mihin erikoistun ja lähdenkö siitä hakemaan vielä lisää koulutusta joskus?

 Huomaan muuten tosi usein miettiväni näitä asioita, vaikka siihen on vielä ainakin vuosi että lähden edes opiskelemaan. Oon ollut melkeen neljä vuotta kotona, se on tosi pitkä aika. Nykyään mietin usein, että millasta olisi olla koulussa ja olla muutakin elämää kun pojat. Mutta toisaalta kun miettii mitä kaikkea muuta se sisältää (päiväkotirumba, mitä jos pojilla on esim eri päiväkodit.) niin aion todellakin nauttia mahdollisesti viimeisestä vuodesta kotona täysin rinnoin.

Jos sitten aiheeseen. Mulla on muutama ammatti mitkä houkuttaisi, helpointahan se olisi jos niitä olis vaan yksi.

 Päiväkotielämä on luultavasti se mihin päädyn, koska siellä ainakin töitä riittää. Ja päiväkotiin pääsee ammattikoulusta suoraan (ilman jatko-opiskelua). Tässä vaan mietityttää ajatus siitä, että omatkin lapset on niin pieniä. Toki ei ne ihan kauheen pieniä enää ole kun työelämään pääsen.

Ihan ykkösjuttu on työ laitoksessa (nuorisokoti, lastenkoti tms) koska mulla on oma kokemus (nuorisokodista ja koulukodista). Se olis mielenkiintoista, mutta varmasti myös aika raskasta. Mulla olis varmasti paljon annettavaa sillä alalla, mutta oisko se itelle liikaa. Mä oon niin tunteellinen ja empaattinen että sen takia se olis varmasti vielä raskaampaa.


 Terveydenhoitaja olisi myös yksi mikä mua kiinnostaa, kaikista kivointa olis olla tekemisissä vauvojen kanssa. Voisin kuvitella itseni esimerkiksi neuvolatädiksi, se on varmasti aika monipuolista työtä. Tai synnyttäneiden osastolla hoitajana, mulla jäi niin hyvä fiilis Peetun sairaalaoloajan hoitajista. Tosin en tiedä mitä kaikkea niiden työhön kuuluu edes.


 Vanhustyö on myös yksi vaihtoehto. Mulla ei ole minkäänlaista kokemusta siitä alasta, mutta mua se on jostain syystä alkanut kiinnostaa. Oon aina pitänyt vanhuksia hellyyttävänä. Vanhustyössä eniten ahdistaa ajatus kuolemasta, koska se on varmaan aika välttämätöntä jos on esim. vanhainkodissa töissä. Katsotaan tätä uudestaan kun pääsen harjoitteluun vanhainkotiin.


 Mä niin toivon, että keksin mikä on se unelma-ammatti. Ja toivon että joskus jatkokouluttaudun ammattikoulun jälkeenkin.

Nämä on kyllä maailman paras "duuni" silti <3
<3: Jemppu

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Mitkä asiat helpottaa mun äitiyttä?

Me ollaan vietetty neljä (!!!!) päivää nyt sisällä, koska ollaan kaikki oltu enemmän ja vähemmän kipeenä. Mä olen edelleen tukossa ja korviin sattuu, poikien nenät edelleen vuotaa mutta tänään päästiin vihdoin vähän ulkoilemaan. Ja elämä tuntuu taas kivalta. Harvemmin ajattelen syvällisempiä, mutta tänään mä oon miettinyt äitiyttä ja tätä mikä meille on suotu. Kaikille ei ole itsestäänselvää tulla äidiksi vaikka haluaisikin, se on raskas ajatus. Nyt kun mulla on pojat niin pelkkä ajatus lapsettomasta elämästä saa vaan totaalisen tyhjän olon.

Meidän arjessa on niin paljon asioita mitkä on meille itsestäänselviä, liian harvoin osaan olla kiitollinen. Mun äitiyttä helpottaa...

... aamukahvin juonti rauhassa. Okei, yleensä en ehdi juoda ensimmäistäkään kuppia ennen kun lapset on hereillä. Mutta Peetun vaipanvaihdon jälkeen saan aamukahvin juotua kun pojat katsoo pikkukakkosta.


 ... yhteinen päiväuniaika. Tosiaan Kaapo ja Peetu nukkuu samaan aikaan päiväunet joka päivä, ja ne kestää yleensä 1,5-2,5h. Ja siis todella pitkään on ollut sama rytmi pojilla. Heräävät aamulla samaan aikaan, päikkärit samaan aikaan ja illalla nukkumaan samaan aikaan.

... ulkoilu. Asia josta innostuin vasta Peetun myötä. Nykyään ulkoillaan ainakin kerran päivässä ja parhaimmillaan kahdesti. Onneks täällä on hyvät leikkipaikat. Poikien ilo ulkona on vaan <3. Molemmat viihtyy niin hyvin, toki joudun paljon juoksennella Peetun perässä kun KAIKKI menee suuhun,  näköjään se kuuluu tohon ikään.


Tässä karu totuus, eikä tää oo edes minä pahimmillani :D
 ... meikkaaminen. Meikkaan nykyään melkein päivittäin. Siitä vaan tulee hyvä fiilis. Jossain vaiheessa en meikannut ollenkaan, eli tämäkin on muuttunut ihan vasta.


 ... Poikien yhteiset jutut. Niinä hetkinä kun Kaapo ei kiusaa Peetua, on ne aika hellyyttäviäkin. Kaapo just eilen halasi Peetua ja sanoi " Minä rakastan sinua Peetu" siis oikeesti, en tiedä mitään niin suloista. Ja myös kun leikit onnistuu yhdessä. Vaikka edelleen se menee usein niin että "Peetu se on minun" ja sit joutuu muistutella ettei saa ottaa kädestä ja voi leikkiä yhdessä.


 ... kun isi tulee kotiin. Se on vaan niin ihanaa, yleensä silloin syödään koko perhe yhdessä. Pojatkin on aina ihan innoissaan kun Samu tulee kotiin. Onnea on joku jonka kanssa jakaa arki.

"Leikkipuiston keinussa pieni valonkantaja. Vauhtia ja naurua, onni vatsanpohjalla. Sylissäni pidän sua, olet aina osa mua" <3 niin kaunis biisi.

  ... hyvät yöunet. Kaapolla oli kuukauden ikäisestä asti melkeinpä jo rytmi. Eipä olla montaa kertaa valvottu öisin. Kahden vuoden ajan Kaapo on nukkunut 12h yöunia heräämättä, paitsi kipeänä saattanut heräillä. Peetu on ollut vähän huonompi nukkuja, mutta silti yöt on pääsääntöisesti nukuttu. Nykyään herää edelleen 1-2 kertaa, mutta oon niin tottunut ettei se enää hetkauta. Vaikkakin siitä maitopullosta voisi jo luopua, oon niin aikaansaamaton. Ja aina on jotain miksi ei vois vierottaa, tällä hetkellä läpikuultava poskihammas (toinen tuli just läpi). Itsehän menen 21-22 nukkumaan, aina. Ja se vielä, ettei poikia tarvi nukuttaa. Iltapalan jälkeen iltapesut ja sänkyyn, molemmat nukahtaa itse. Kaapo aina yrittää jotain pelleillä, mutta max kaksi kertaa joutuu käydä sanomassa.



 ... Illan oma aika. Meidän päivät alkaa aikaisin (6.30-7), mutta loppuu myös aikaisin eli klo 19 pojat menee nukkumaan. Se on se aika kun me ollaan kahdestaan Samun kanssa, katsotaan telkkaria tai sängyssä koneella netflixiä. Päivän parhaimpia hetkiä kun pääsee toisen lähelle ilman häiriöntekijöitä ja saa vaan olla.


 ... kun pääsee joskus vapaalle. Pari viikkoa sitten kävin juhlistamassa ystävän synttäreitä ja nyt lauantaina menin Ceccille ristiäisten jälkeen, pari siideriä ja hyvä seura! Teki hyvää ja nyt ei hetkeen tarvi ottaa taas pisaraakaan. Ei vaan enää jaksa, seuraavat viikonloput aion pyhittää vaan perheelle.


 ... vertaistuki. Tiiättekö kuinka mahtavaa on, kun oma paras ystävä on äitiyslomalla samaan aikaan, asuu lähellä meitä ja sillä on melkein samalla ikäerolla lapset kuin mullakin. Me nähtiin viime viikolla viisi kertaa, VIISI. Eikä edes kyllästytä, vaikka meidän pojat aina "vähän" riehaantuukin toistensa läsnäolosta. Iso syy, että jaksan niin hyvin!

Viikonloppuna musta tuli Noelin kummitäti! <3




... "minä tykkään sinusta äiti". En mäkää ihan aina ole vaan tyhmä, jopa päivittäin kuulen ton lauseen ja se saa aina olon etten oo ihan epäonnistunut natsimutsi. Vaikka aika ehdoton olenkin monissa asioissa.

Nyt katson hetken satuhäitä ennen kuin pojat herää, ihanaa loppuviikkoa tyypit! Kohta on onneks jo viikonloppu!

<3: Jemppu

tiistai 13. syyskuuta 2016

Hyvä päivä!

Eilinen huono päivä oli illalla jo vähän parempi, ulkoiltiin poikien kanssa tunnin verran ruoan jälkeen. Kotiin tultiin katsomaan pikkukakkosta, sen jälkeen pojat kävi vielä suihkussa ja olikin iltapala-aika. Oltiin taas sohvalla katsomassa Narcosia ja sitten katsottiin Toisenlaiset äidit, syksy on ihanaa aikaa kun alkaa uusia sarjoja. Oli muuten aika hauska jakso, mäkin olin 18v kun sain Kaapon ja viettänyt koko nuoruuden laitoksessa. Ja itku tuli kun vauva syntyi, en tiedä mikä siinä on. Vauvat vaan on <3!

Tänään lähdettiin heti aamusta asukaspuistoon, vaikka Kaapo olisi halunnut mennä vaan tohon lähileikkipaikalle. Onneks sain sen suostuteltua lähteämään puistoon ja jopa käveli mukisematta sinne. Eikä olis halunnut lähteä kotiin kun oli sen aika. Kaapo on aina niin nätisti puistossa ja tosi itsenäisesti leikkii (toisten lastenkin kanssa, äitiä ei tarvi pahemmin) ja voi Peetu, niin iloinen pieni mies kun pääsee ulkoilemaan. Peetu on kävelymatkat yleensä rattaissa ja nauttii älyttömästi kun käydään puistoilemassa. Lähileikkipaikalle ei kyllä oteta rattaita yleensä kun se on tossa vieressä.

Tajusin myös taas kerran miks rakastan olla poikien kotiäitinä. Kuinka pienestä noi pienet tulee oikeesti onnelliseksi, ja miten paljon ulkoilu vaikuttaa niiden loppupäivän levottomuuteen. Aiotaan kyllä iltapäivälläkin lähteä tohon lähipuistoon.


Mitä isompi edellä, sitä pienempi perässä.

Illalla Kaapo vielä sano Peetulle: "Peetu minä tykkään sinusta" <3
Muistan raskaana ja vielä sairaalassa kun Peetu oli syntynyt kun mietin, että ollaan pilattu Kaapon lapsuus kun saatiin Peetu. Mutta se on jo lukemattomat kerrat todettu että olin väärässä. Noihan on ihan erottamattomat, tänäänkin puistoon mennessä Kaapo sanoi ettei kukaan saa töniä Peetua. Oikea isoveli! <3<3

Nyt mä hetken nautin hiljaisuudesta ennen kun pojat herää.

<3: Jemppu

maanantai 12. syyskuuta 2016

Toiset päivät ovat parempia kuin toiset!

Tänään oli aika kauhee aamupäivä, olin oikeestaan heti herätessä huonolla tuulella. Mentiin poikien kanssa Ceccille ja lapset oli normaalia villimpiä, Peetu kiukutteli myös ihan oikeen kunnolla ja lähdettiin normaalia lyhyemmän ajan päästä kotiin. Kotona pojille ruuat ja nukkumaan, nyt on jo itelläkin vähän parempi fiilis kun saa olla hetken ihan rauhassa. Tämmöset päivät on ihan kauheita ja kaikki tuntuu ihan maailmanlopulta, tästä huomaa ettei mulla yleensä oo huonoja päiviä. Tai ainakaan näin huonoja päiviä. Onneks on paras ystävä jolla on myös kaks omaa lasta ja ymmärtää millasta tää äitiys välillä on. Aina ei vaan voi jaksaa, ja myös äiti voi olla joskus pahalla tuulella.

Tällä viikolla meillä ei taidakaan vielä olla suunnitelmia paitsi tietysti kerhopäivät. Ja lauantaina musta tulee ylpeä kummitäti ihanalle pienelle jäbälle (eli Ceccin vauvalle). Voisi yrittää jotain keksiä vielä, tulee muuten tylsä viikko.

Huomenna voisin siivota kotona, tekis mieli vaihtaa olkkarin järjestystä mutta en oikein tiedä miten se onnistuisi. Meidän olkkari on omaan silmään liian vaalea, vaikka jossain vaiheessa ajattelin että kaikki vaan valkoseks. Nyt tekis mieli ostaa kaikkea mustaa, mustat verhot ja matot ja huonekalut. Okei, ehkä ei ihan kaikkea mustaks mutta jos jotain edes. Makkaristakin on hyvää vauhtia tulossa mustavalkoinen.

 Nyt mä aion vielä käydä suihkussa, koska rauha. Ja kun pojat herää niin lähdetään varmaan ulos. Muuten iltapäiväkin on kauhea :D

Tämä pieni ihminen kyllä saa aina hymyn huulille! <3

keskiviikko 31. elokuuta 2016

4 vuotta sitten!

31.08.2012 Oli päivä jolloin tein kohtalokkaan raskaustestin. Olin ehtinyt asua omillani (Samun kanssa) 25 päivää, kun pyysin Samua huvikseen tuomaan testin apteekista. Positiivinenhan se oli, aamulla haettiin kaksi uutta testiä varmistuaksemme. Viivat vaan vahvistui. Mä olin aluksi tosi epävarma koko raskaudesta, koska olin aiemmin keväällä tehnyt kaksi haamuviivaista testiä, mutta en ollutkaan raskaana.

26.10.2012 oli ensimmäinen ultra. Muistan aina kun oltiin menossa sinne, jännitti ja pelotti. Viikkoja oli 12+0 jotka muuttui viikoiksi 10+6 mutta muuten kaikki oli hyvin. Joulukuussa saatiin tietää vauvan olevan poika, ja sillon siitä tuli kunnolla totta. Pääsi ostelemaan kunnolla vauvalle tarvikkeita ja vaatteita.

Me odotettiin niin innoissaan Kaapoa, se oli ihanaa. Raskaus oli helppo vaikka lopussa todettiinkin raskaushepatoosi. Raskaus oli jännää ja tykkäsin hirveesti käydä neuvolassa ja esitellä masua. Mä olin niin ylpeä 18-vuotias tuleva äiti. Missään vaiheessa en pelännyt meidän pärjäämistä. 

 Toukokuussa todella vaikean synnytyksen jälkeen me oltiin äiti ja isi. Mä yllätyin toden teolla kuinka Samu osasi käsitellä sitä vastasyntynyttä pientä ihmistä, varmemmin ottein kun minä. Sairaalassa Samu hoiti oikeestaan kaiken, ja niin hienosti hoitikin. Mä olin ihan älyttömän kipeä, ja silloin olin aika varma etten ikinä enää haluaisi lapsia. Se oli ihan kamala kokemus.

Vauva-aika oli ihanaa, niin ihmeellistä. Ihan hullu ajatus että nyt se vauva on 3v 3kk ja että ollaan sen jälkeen saatu jo toinenkin vauva joka ei enään sekään ole vauva!


Kaapo oli tässä 2 tai 3vrk ja pääsi ekaa kertaa äitin syliin <3











Neljä vuotta sitten sain tietää tulevani äidiksi. Nyt mun kotona on oikeesti pieni ihminen joka puhuu paljon ja asiaa, käy kerhossa ja on ihan oikeesti jo aika iso jätkä. En mä ikinä olis kuvitellut mun elämän menevän näin hyvin, että olisin 22-vuotiaana kahden pojan hiton hyvä äiti.

<3: Jemppu

tiistai 30. elokuuta 2016

Kouluun?

Jos ei ole vielä tullut selväksi, niin kotiäitiys on mun juttu! Ei varmasti oo mitään parempaa kun saada olla omien lastensa kanssa, katsoa kun ne kasvaa ja oppii. MUTTA mä aloin eilen vähän kaivata koulua, koska eksyin omnian sivuille. Hetken harkitsin tosissaan jo tammikuussa koulunpenkille palaamista, ja jopa että kävisin mielummin iltakoulussa niin lastenkaan ei tarvitsis mennä hoitoon.

Eli päivät olisin lasten kanssa ja sillä oven avauksella kun Samu tulis kotiin niin mä lähtisin kouluun ja sama homma joka päivä. En tiedä oonko sittenkään siihen valmis, koska sillon mulla ei olis yhtäkään rauhallista hetkeä päivässä. Ja se tyssäis viimeistään ekaan työharjotteluun, kuka silloin olis lasten kanssa. Eli unelmat kouluunpaluusta tammikuussa on haudattu. Mä en oo valmis laittamaan varsinkaan Peetua hoitoon vielä. Mun on mahdollista olla vielä ainakin se vuosi lasten kanssa ja mä aion myös olla. Ja jos mahdollista niin siihen asti kun Peetu on 3-vuotias.

Odotan hirveesti sitä, että jatkan koulua mutta ei se koulu ja ammatin saaminen mihinkään katoa, mun pojat on pieniä vaan hetken. Just tänään kauppareissulla mä mietin, että kuinka siistiä on olla noiden kanssa kotona. Me voidaan tehdä päivisin mitä me halutaan, se kiireettömyys on parasta. Vaikka onhan kotiäitinä aika paljon muutakin tekemistä kun vaan lastenhoito. Koti ei siivoa itseään eikä ruokakaan valitettavasti valmistu sormia napsauttamalla.

Peetulla on nyt vähän flunssa niin ollaan enempi oltu kotona, mutta heti kun kaikki on terveitä (oletan että myös muhun tai Kaapoon iskee se) niin aion todella nauttia ulkoilusta myös sadekeleillä poikien kanssa. Tollanen kolmevuotias saa niiin paljon irti siitä että saa hyppiä lätäköissä!

Ja heti kun Peetu on terve niin loppuu yömaidon lipittely. Meidän yöt on ollu suoraan sanottuna aika paskoja viime aikoina, mutta auttaa jaksamaan se tosiasia että ne johtuu tosta flunssasta.

Mä poden taas tukkakriisiä, haaveilen blondaamisesta. Niinkun aina vähintään kerran vuodessa....
Mun ja Ceccin kahvittelukaverit <3



Huomenna on Kaapon kerhopäivä ja meillä ei oo Peetun kanssa mitään eli käydään kaupassa ja tullaan kotiin leikkimään ja tekemään ruokaa. Torstaina kahvitellaan Kaisan kanssa ja perjantaina Lauran. Sit onkin taas viikonloppu, nää viikot menee kyllä nopeesti.

 Nyt alan järjestelemään kuvia tässä koneella. Niitä on pari kertynyt....

<3: Jemppu

perjantai 26. elokuuta 2016

Minä ❤️ Arki

Kerho alkoi viime viikon keskiviikkona. Me vietiin Kaapo Peetun kanssa ja ensimmäinen puol tuntia oltiin siellä, käymässä sääntöjä läpi ja muuta sellasta. Tuli lähdön hetki ja Kaapo reippaana anto halit ja pusut, mentiin Peetun kanssa pukemaan oven toiselle puolelle ja hetken päästä Kaapo vielä näki meidät siinä niin tuli iso itku ja sanoi ettei halua jäädä. Se oli ihan kamalaa, mutta olin varma että rauhottuu ja tykkää kohta. Ja hyvin on mennyt, Kaapo on tykännyt tosi paljon olla kerhossa. Tänään oli siis neljäs kerta kerhossa, ja kivaa oli ollut. Kerhotäti kehui myös Kaapoa mulle ja tuli tietenkin tosi hyvä mieli. Kaapo on niin reipas poika!

Otin muuten Kaapolta maanantaina vaipan pois päikkäreiden jälkeen ja vain nukkuessaan on ollut sen jälkeen ja tänään kerhossa. Kotona siis ollaan koko ajan ilman vaippaa ja varmaan ens viikolla myös kerhossa. Pari hassua pissavahinkoa on käynyt, mutta muuten menee niiin hienosti potalle. Äiti on ylpee!

Peetu tekee luultavasti hampaita, kaks yötä heräillyt itkemään. Veikkaan hampaita ihan senkin takia, että ekat kahdeksan tuli kaikki kerralla ja nyt ei oo moneen kuukauteen tullut. Mua särkee päähän ja väsyttää, mutta arki poikien kanssa on oikeesti hiton mahtavaa. Noi pojat on ihan mahtavia, ja nyt kun Kaapo opettelee kuivaksi niin musta tuntuu ettei oteta niin paljoa yhteen, en kyllä tiedä miks. Mutta niin monta kertaa siellä potalla käydään päivässä ettei ehdi niin paljoa tapella.

Kävin eilen kahvilla Ronjan ja Emman kanssa, teki niin hyvää kyllä olla hetki pois kotoakin ja nähdä ystäviä. Aikuisten asiat, ilman lapsia on aika luksusta. Turhan harvoin kyllä nykyään nähdään. Mä oon jotenkin tosi huono lähtemään himasta mihinkään (ilman poikia), mutta nyt aion alkaa tehdä niin useamminkin.

 Nyt mä nautin vielä hetken mun omasta ajasta kun pojat nukkuu. Sovittiin et päikkäreiden jälkeen otetaan legot olkkariin ja leikitään yhessä <3



Mun mekko Ceccin häihin! Vuos vielä :D
<3: Jemppu