keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Kuulumisia

 Saatiin tosiaan maanantaina Kaapolle uusi sänky, tollanen jatkettava. Ekana yönä Kaapo itki kerran tai tuli sellanen yks itkasu, näki varmaan unta. Pysyi siis luultavasti sängyssä koko yön. Aamulla oli tullu Samua ovella vastaan. Viime yö meni myös hyvin, eli luultavasti pysyi sängyssä koko yön. En vielä viitti huokasta, että päästiin tämänkin jutun kanssa näin helpolla. Eniten mua jännittää päikkärit uudessa sängyssä, koska silloin huoneessa on kummiskin valoisampaa.

Kaapo menee viikonlopuks Samun vanhemmille ja me vietetään siivous/parisuhdeviikonloppu. Aika ihanaa, ei olla Kaapon aikana oltu kertaakaan koko viikonloppua vaan kahdestaan<3. Ja ens viikolla mä oon taas virallisesti kotiäiti, eli ihan hyvä ladata akkuja sitä varten nyt.

Kävin eilen Ceccillä, voi että Oliver oli kasvanut paljon. Olihan se silti ihan vauva vielä, ihanaa syöttää jollekkin vaan tuttipullosta maitoa ja pitää sylissä, Kaapoa ei sais pidettyä sylissä millään edes minuuttia. Paitsi poikkeustapauksessa eli jos on paha mieli niin saattaa viihtyä jopa 3 minuuttia.

Kaapo oli ihan innoissaan kun sänky saatiin laitettua valmiiksi.

Raskaudesta sen verran että tää on niin erilaista kun Kaapon odotus. Kaapoa odottaessa mä en pystynyt syömään mitään ennen iltapäivää ja nyt taas ei enään tee mieli syödä illalla, paitsi eilen söin mandariinia(tai jotain samantapasta) ja karjalanpiirakoita. Etova olo on kyllä sama kun Kaaposta, tulee sillon tällön (joka päivä kyllä). Herkkä oon edelleen ja rintoihin sattuu pienikin kosketus. Vessassa pitää ravata myös jatkuvasti, mut silleen tais olla Kaapostakin.

Tosiaan noi mandariinit, nam <3 voisin syödä koko ajan, ostettiin eilen joku 7 ja niitä ei oo enää yhtään. Kaapokin tykkää niistä, eli en ihan yksin syöny kaikkia.

Limu alko jo ällöttää vaikka pari postausta taakseppäin kirjotin että limu tekee mut onnelliseksi. Nyt maistuu mehu, vesi, vichy ehkä parempi näin.

<3: Jemppu

maanantai 27. lokakuuta 2014

This is me!

 Ihan ensimmäiseksi sellanen juttu, että Story of my life with Kaapo muuttui nyt Jemina Valentinaksi koska en vielä oo keksinyt mitään parempaa ;)


Ajattelin nyt esittäytyä, kun on tullut muutama uusi lukija ja toivottavasti vielä tulee lisääkin, nimittäin oon päättänyt alkaa panostamaan tähän kirjoitteluun ihan toden teolla.

Mä olen siis Jemina (06.08.1994), lempinimeltäni Jemppu. Äiti Kaapolle (12.05.2013) ja masuvauvalle (LA 20.06.2015), Joulukuussa olen myös vaimo Samulle jonka kanssa ollaan oltu yhdessä pian (1.12.) 3 vuotta. 

Mulla on kaksi isoveljeä (-90 ja -92) ja pikkusisko (-03), molemmilla veljillä on tyttäret ja vanhempi isoveli saa tammikuussa poikavauvan. Äiti löytyy myös (-72) ja se onkin yks mun elämän tärkeimmistä ihmisistä. Isi on kuollut (12.05.2011).

Mulla on maailman parhaat ukki ja mummo. Sinne on aina mukava mennä ja ne on aina mun/meidän tukena oli mitä vain. Ja mummo tekee hyvää ruokaa vielä kaiken lisäks :D


Mä vietin mun nuoruuden 13-18 väliset vuodet nuorisokodissa ja koulukodissa. Syy oli se etten käynyt koulua ja tuli juotua aika paljon. Enkä totellu äitiä missään asioissa varmaan. 
Täältä löytyy enemmän siitä ajasta!!


Harrastuksia mulla ei ole, mutta nuorempana on tullut harrastettua jos jonkinmoista. Laulaminen oli joskus lähellä sydäntä, mutta sekin vaan jäi kun jouduin koulukotiin.


Äiti musta tuli tosiaan toukokuussa 2013 kun syntyi pieni (4275g & 52cm!!!) poikavauva meidän perheeseen. Ja uudestaan saadaan kokea kaikki jos Toukka vaan pysyy matkassa mukana. 


Oon tehnyt päätöksen, että sen jälkeen kun Toukka syntyy, niin alan kuntoilemaan ja tekemään työtä unelmavartaloni (tosin en vielä tiedä millainen se on) eteen. Aletaan tässä kyllä pian käymään salilla ja uimassa Samun kanssa, sellasta parisuhdeaikaa kerran tai kaks viikossa. Tekee varmasti hyvää meille kaikille, jos vaan tietysti Kaapolle saa hoitajan. 

Tässä kuvassa oon 13 tai 14-vuotias :D

Mun nuoruusvuodet oli tosiaan aika tapahtumarikkaita, tuli juotua, lintsattua mitä nyt kaikkea typerää mahtuukaan nuoreen elämään. Mun isän kuolema sai mulle järkeä päähän siinä suhteessa etten jäänyt laitokselle enää kiinni mun viikonlopputekemisistä. Olinhan mä jo muutenkin 17-vuotias eli oli jo pikkuhiljaa aika alkaa itsenäistyä ja ottaa vastuu itestään. Ja talvella tapasin Samun eli oli pakko päästä kotiin joka viikonloppu <3. Mä en tiedä oliko laitosajasta muuta hyvää kun että sain koulun käytyä, ei ainakaan vielä oo tullu mitään valaistumista sen suhteen. 


Sitten sekalaisia juttuja:

- Mä tykkään pitkistä hiuksista ja kuolaankin vähän väliä pidennyksiä, ehkä tilaan sitten kun vauva syntyy niin saan värjättyä näitä niin paljon kun sielu sietää. (värjään varmaan kyllä tän oranssi-tumma-blondisekotuksen jollain vähän tummemmalla tässä raskauden aikana, mutta blondaamaan en lähe)

- Haluisin myös ripsenpidennykset ja jossain vaiheessa kokeilla rakenne tai geelikynsiä.

- Kolme tai neljä lasta vois olla ihan kiva.

- Tässä toisessa raskaudessa oon ollut paljon varovaisempi kaiken kanssa, ja pelkään enemmän, että jotain pahaa tapahtuu.

- Rakastan shoppailua, lastenvaatteita tulee ostettua eniten kirpputoreilta, omia netistä.

- Mulla on 12 tatuointia ja haluan paljon lisää.

Tässä nyt vähän jotain, multa saa kysyä ja ehdottaa postausideoita milloin vaan.

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Before you judge me, make sure you're perfect

Meillä on nyt sellanen tilanne, että mä lopetin koulun hetki sitten ja Kaapolla on viimeinen tarhapäivä 31.10. eli me jäädään kotiin.

Kaapolla on hyvä tarhapaikka ja ihanat hoitajat, mutta mulla on sellanen olo että Kaapon on vielä parempi olla kotona mun kanssa. Ja se ikävä mikä oli päivisin mun pientä poikaa, meinas tehä hulluks, yritä siinä keskittyä johonkin muuhun sitten.

Joka tapauksessa Kaapo olis jäänyt kotiin siinä vaiheessa kun olisin jäänyt äitiyslomalle, mutta mä en vaan enää kestänyt sitä ikävää mikä mulla oli niiden pitkien päivien aikana. Parempi keskittyä nyt omaan ja Kaapon hyvinvointiin. Ehkä Kaapokaan ei oo sit niin väsynyt iltapäivisin kun saa nukkua omassa huoneessa rauhassa päiväunet, mennä illalla myöhemmin nukkumaan ja herätä aamulla itse.



Äitiys on mulle se ykkösjuttu ja alko muutenkin tuntua, että on ihan liian vähän aikaa Kaapolle. Mä haluan nauttia nyt tästä ajanjaksosta, koska kesän lopussa Kaapo ei varmastikkaan saa sitä kahdenkeskistä aikaa mun tai Samun kanssa ihan hirveesti ainakaan. Onnellisia saadaan olla siitä, että Samu on kesälomalla koulusta koko kesän eli yksin en joudu heti olemaan kahden pienen kanssa.


 Arkipäivinä me nähtiin Kaapon kanssa max. 5 tuntia päivisin ennen nukkumaanmenoa. Hyvinä päivinä siis ton verran, ''huonoina'' päivinä 3 tuntia. Ja silloinkin oli ruuanlaitot, läksyt yms. perusjutut eli sitä aikaa ei oikeesti hiveesti ollut antaa. Huono omatunto tuntuu varsinkin aamuina jolloin Kaapo jää itkien tarhaan tai lähtee itkien kotiin. Tulee olo että on tavallaan hylännyt sen lapsen sinne. Onneks meille tää päätös on mahdollinen ja pystyn jäädä kotiin Kaapon kanssa <3.

  
Kuvat täältä!
Vielä ens viikolla Kaapo menee torstaihin asti tarhaan, ja perjantaista asti oon kotiäiti. Tosin silloin Kaapo menee mummolaan (Samun vanhemmille) hoitoon, ja me päästään siivomaan ja rentoutumaan. Ihanaa päästä viettämään parisuhdeaikaa taas<3.

Saa kertoa postausideoita? 

<3: Jemppu


lauantai 25. lokakuuta 2014

Lauantai

Ihanaa lauantaita!

Kaapo on tässä viikon aikana kolhinut itteään taas aika kiitettävästi. Tarharetkellä se oli kompastunut oksaan ja tänään se nous lelurekan päälle seisomaan ja kaatu suoraan naama edellä maahan, hetken päästä kolahti takaraivo olohuoneen pöytään yms. Onneks ei nyt mitään suurempia haavereita oo käyny.

Ostettiin eilen Kaapolle jatkettava sänky (kirppikseltä)pitäis vaan saada jostain kyyti et pääsis hakeman sen.Se makso vaan 25e, tosin siihen oli läntätty miljoona tarraa, mutta Samu saa sen hoitaa hienommaks. Kaapo on myös hienosti VIIKON(!!) ollut ilman pulloja. Kaapo osaa juoda jo jotenkuten mukistakin, mutta enimmäkseen juo nokkamukista. 

Seuraava homma onkin sitten pottailu, ajateltiin parin viikon päästä alottaa sekin. Suihkussa ollessaan Kaapo kyllä on tutustunut siihen ja hetkiä jopa istunut potalla.

Elämäni miehet<3

:D

   
Haleja masulle <3 vaikkei Kaapo vie

Alkuraskauden turvotus <3 ;D

Mun pikku pipinaama <3



Kohta mulle tulee kaks ystävää kylään <3 
Ihanaa loppuviikonloppua kaikille!

torstai 23. lokakuuta 2014

Everybody wants happiness!

Elämä on niin epäreilua varmasti kaikille joltain osin, toiset menettävät vanhempansa aikaisin, toiset lapsensa ja mitä nyt kaikkea muuta pahaa sitä onkaan. 

Mä olen menettänyt oman isäni silloin kun olin 16-vuotias ja serkkuni silloin kun odotin Kaapoa. Mä luulen, että siinä on ainakin osasyy miks pelkään niin paljon että menetän mun vatsassa kasvavan pienenkin. Näitä juttuja ei auta keskenmenoista kuuleminen ja lukeminen, mä luen vähintään viikottain mikä on keskenmenoriski mun viikoilla. Vaikka ne prosenttimäärät on pieniä, niin silti tuntuu että niin monet on sen kokenut ennemmin tai myöhemmin.

Mua pelottaa, että mä oon liian onnellinen ja että hehkutan liikaa, mutta sellanen mä oon aina ollut. Pitäis varmaan noudattaa sanontaa: Kell' onni on, se onnen kätkeköön.


Tässä raskaudessa oon ollut paljon epäilevämpi ja varovaisempi. Tuntuu että aikakin menee paljon hitaammin kun Kaapoa odottaessa. Mä odotan niin paljon np-ultraa ja rakenneultraa, pieniä hipasuja, vahvoja potkuja, sitä kun saan vauvan syliin. Silti se ajatus keskenmenosta on tuolla takaraivossa.

Kuvat täältä

Mä en osaa kuvitella itteäni vaan yhden lapsen äidiksi, vaikka se merkitseekin mulle koko maailmaa tällä hetkellä. Mua on siunattu ihanalla pienellä pojalla, mutta silti ajattelen itseäni tulevaisuudessa kolmen tai neljän lapsen äitinä. Äitiys on parasta mitä mulle on ikinä tapahtunut, paljon se ottaa mutta sitä enemmän se antaa. Mä oon kasvanut niin paljon samalla kun Kaapo on kasvanut. 
 
Mä haluaisin olla varma siitä, että vauva kasvaa loppuun asti ja syntyy terveenä täydentämään meidän perhettä, kumpa vaan pystyis rentoutua ja ajatella että kaikki menee hyvin.
 
Ehkä tää tästä, onneks mulla on Kaapo <3

maanantai 20. lokakuuta 2014

Pelottava, ahdistava synnytys!

Kuten monet jo tietääkin, niin Kaapon synnytys oli kaikkea muuta kuin helppo. Se oli pitkä, kivulias ja silloin ajattelin oikeesti ettei enään ikinä lapsia. Tai no en tiedä oikeesti, koska oon aina tiennyt että haluan enemmän kuin yhden lapsen. Sisarukset on rikkaus, ainakin mun kohdalla. 

Mutta niin synnytys, ah mikä pelottava, kauhistuttava, kutkuttava, itkettävä ajatus. Siitä saa maailman parhaimman palkinnon, mutta tapahtumat ennen sitä pelottaa älyttömästi. 

Mä oon aika varma, että tääkin vauva tulee sektiolla, mutta tällä kertaa suunnitellulla. En ikinä enään suostu käynnistykseen, ja siitä asiasta mun kanssa on turha edes keskustella. Mä haluan että leikkauspäivä sovitaan etukäteen, mutta siitä en osaa sanoa jos vauva itse päättää tulla ennen leikkauspäivää, että mitä silloin tapahtuu.

 Tässä vaiheessa on ihan turha edes miettiä vielä synnytystä, koska mitä vaan pahaa/yllättävää voi vielä tapahtua, teki vaan mieli pukea ajatuksia sanoiksi.

Synnytyskertomus löytyy TÄÄLTÄ!
Mä en ikinä puhunut lääkäreiden kanssa mun synnytyskokemuksesta, koska pari päivää synnytyksen jälkeen se vaan tuntui liian pahalta. Vielä pari viikkoa synnytyksen jälkeen se tuntui niin pahalta että itketti, kun postiluukusta tupsahti jotain synnytyslappuja. Tässä raskaudessa aion hakeutua pelkopolille (vai mikä se nyt onkaan?) ja käsitellä Kaapon synnytyksen ja miettiä seuraavaa synnytystä ihan kunnolla, koska Kaapoa synnyttäessä ei osannut odottaa mitään, kun ei tiennyt oikeestaan mitään. Ja nyt osaa odottaa ja pelätä kaikkea mahdollista!


Synnytys oli mulle kova paikka, ja sen ajattelu jälkeenpäin sai mut tuntemaan oloni epäonnistuneeksi. Mä en saanut edes omaa lastani ulos ''normaalisti''. Ne ajatukset ei kestänyt kauaa, aina ei kaikki vaan oo omasta itsestään kiinni. 


Saa nähdä miten muuttuu tai muuttuuko ajatukset tulevasta synnytyksestä raskauden aikana, mutta tässä tämän hetkisiä ajatuksia.

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Irti tuttipullosta

Huomenta ja ihanaa sunnuntaita!

Me päätettiin toissapäivänä, että lauantaista alkaen Kaapo ei saa enään tuttipullosta (tai nokkamukista missä tuttiosa) juotavaa, vaan kaikki juominen tapahtuu nokkamukista ja jossain vaiheessa tässä aletaan harjottelemaan normimukista juomista. Nyt riitti siis imeminen, tuttihan jätettiin jo 10kk ikäisenä, mutta pullo on ollut sitäkin enemmän. Ja Kaapohan on pitkään mennyt nukkumaan pullon kanssa ilta ja yöunille , mutta siihen nähden eilinen meni kyllä hyvin, Kaapo nukahti suht nopeesti molemmille unille. 

Seuraava isompi juttu olisi pottaharjoittelun alotus, ja musta tuntuu ettei se tuu olemaan helppoa. Me ollaan muutamia kertoja istutettu Kaapo potalle, mutta siitä tulee vaan huutoa ja samantien täytyy päästä pois. Onko jollain vinkkejä miten siitä saisi mukavamman kokemuksen lapselle?



Ja hei jos kirjotatte tai tiedätte kivoja perheblogeja joissa lapsilla noin 2 vuotta ikäeroa niin pliis linkkailkaa ;)