maanantai 5. joulukuuta 2016

Pitkästä aikaa kuulumisia.

Poikien päiväuniaika on mennyt viime aikoina mun kotitreeniin ja siitä palautumiseen, koska illat haluan ottaa rennosti ja poikien hereillä ollessa se ei ole kauhean helppoa. Tuloksia on syntynyt jonkun verran, perjantaina sain mun kaasonmekon päälleni joka ei siis aiemmin mennyt ja lauantaina vaaka näytti -5kg aloituspainosta. Itsessäni en vielä huomaa mitään eroa peilistä katsottuna, mutta ehkä pian. En malta odottaa kunnon tuloksia että saan verrata kuvia ennen ja jälkeen. Oon edelleen tosi motivoitunut ja äskenkin vedin kotitreenin ja illalla olisi tarkoitus lähteä vielä perheen kesken lenkille.

Lauantaina pojat meni mun äidille yökylään (PUOLEN VUODEN TAUON JÄLKEEN) ja oli niin ihanaa syödä ja olla rauhassa Samun kanssa. Meillä tuli myös viisi vuotta yhteistä elämää täyteen, hurjan kauan. Vaikka välillä on huonoja hetkiä niin oon älyttömän onnellinen siitä että ollaan edelleen me <3 ja uskon vahvasti että tullaan aina olemaankin. Viikon päästä ollaan oltu myös kaksi vuotta naimisissa, aika menee niin nopeesti. Joulun jälkeen Kaapo pääsee yksin mummille yökylään kun se oli kysynyt että pääseekö joskus ilman Peetua. Haha, mutta saadaan sitten Peetun kanssa viettää myös kolmisteen aikaa.

Ja nyt mitä enemmän olen ystävien ja mun äidin kanssa jutellut niin oon varma siitä että aion olla siihen asti kotona kun Peetu on 3v. Koska mä voin. Ja haluan, kyl vaan tää aika on arvokasta noiden pienten kanssa, raskasta myös ajoittain mutta kaiken sen arvoista.

Elämä on aika kivaa just nyt, mä voin fyysisesti paljon paremmin kun aikoihin. Liikunta on tehnyt tehtävänsä ja kotitreenikin menee jo paljon paremmin kun ekoilla kerroilla. Ja on myös suurimman osan ajasta ilonen fiilis. Edelleen peiliin katsoessa iskee epätoivo mutta ehkä pian se ei enää iske.

Meidän viikko alkoi Ceccillä poikien kanssa, niinkuin yleensä. Mun kotiäitiys olis paljon tylsempää ilman Cecciä ja sen poikia. On helpottavaa jakaa kotiäitiyden huonot ja hyvät puolet toisen samankaltaisen kanssa, ja monet muutkin asiat :D.





Meillä on jo täysi joulu täällä, kaikki lahjatkin on ostettu, pari pitää vielä paketoida.

Kaapo sano tästä asusta että näytän ihan tytöltä!!
Meiän lauantainen illallinen.
Puin piiitkästä aikaa ihonmyötäsen paidan kun lähin ulko-ovesta.
Jäbä istu pöydällä lukemassa kirjaa...
Maailman söpöin Noel <3
 Päikkäreiden jälkeen on tarkoitus maalata ja tosiaan lähteä lenkille. Ja kohta tääkin päivä on ohi. Arkipäivät menee tosi nopeesti, välillä tuntuu ettei mulla ole aikaa noille pojille tarpeeksi vaikka oonkin kotiäiti. Satun myös olemaan siisteysfriikki ja mun on tosi vaikea keskittyä mihinkään muuhun jos tiedän esim tiskikoneen olevan täynnä puhtaita astioita.

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!

<3: Jemppu

tiistai 22. marraskuuta 2016

Ristiriitaisia ajatuksia kouluunpaluusta!

Mä aamulla jo mietiskelin kouluasioita ja mulla oli tarkoitus tällä viikolla soittaa mun opolle, koska on aika taas joko lykätä tai sitten jatkaa koulunkäyntiä. Mutta opo ehtikin soittaa mulle ja sanoin että aion vielä olla ainakin elokuuhun asti kotona. Mun täytyy miettiä tosi tarkasti sitä koulun aloittamista, koska kun ajattelen Peetua päiväkodissa niin tulee kyyneleet silmiin. Ja kun mä tiedän mitä se tarkoittaa mun ja poikien näkemisessä, sitä että pahimmillaan ollaan 2-3 tuntia päivässä yhdessä. En tiedä oonko vielä valmis siihen, varsinkin kun voisin hyvin olla vielä sen vuoden kotona.

Kolmevuotias tuntuu paljon valmiimmalta päiväkotiin kun kaksivuotias ja siinä olisi sekin plussa että mahdollisesti ne pääsisi Kaapon kanssa samaan ryhmään. Peetu on tosi kiinni mussa edelleen ja jos mä lähden kotoa johonkin sen nähden niin tulee itku, se on ISO syy miksi harkitsen tätä tosi vakavasti. Kaapon kanssa mulla ei ollut niin isoa kynnystä lähteä itse opiskelemaan vaikka se oli TOSI raskasta olla niin vähän yhdessä sen kanssa. Mutta Kaapo ja Peetu onkin ihan erilaisia tyyppejä, Kaapo on aina ollut tosi sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut ja toki Peetukin on mutta Peetulla vaan menee aikansa tottua uusiin ihmisiin ja se edelleen saattaa vierastaa tuttujakin.

Peetusta mä en voi sanoa että se kyllä pärjää, Kaaposta pystyin aikoinaan ja nytkin. Mua ei ahdista ajatus että Kaapo menisi päiväkotiin 4-5-vuotiaana. Vaikka tänään kun Kaapolle puhuin siitä niin se sanoi ettei halua päiväkotiin ja haluaa että äiti on vaan kotona. Katuisinko ikuisesti sitä jos elokuussa laitan pojat päiväkotiin, koska olisi ollut mahdollista viettää vielä ihana vuosi kotiäitinä? Luulen että katuisin.

 Mä odotan ihan hirveästi opiskelua, koska sitten mulla on jotain ihan omaa ja saan vihdoin sen ammatin. MUTTA tää aika mitä oon ollut kotona lasten kanssa, mä en oo missannut mitään. Mä oon saanut kokea mun lasten kanssa ihan hirveesti ja mä rakastan olla kotona niiden kanssa. Ei kotiäitiyskään mitään juhlaa ole, mutta en vaihtais päivääkään tästä pois.

 Mä en oo vielä ehtinyt ajatella tätä muun kannalta kuin lasten kanssa vietetyn ajan, mutta se onkin kaikista suurin. Jos lähtisin opiskelemaan 2018 elokuussa, pojat olisi 5 ja 3-vuotiaita. Se kuulostaa jo ihan siedettävältä ajatukselta, sellaiselta että mäkin ehkä selviän siitä. Eikä tää oikeastaan ole kenenkään muun päätös kuin mun, koulupaikkakin odottaa mua siihen asti että Peetu on kolmevuotias.

Oonko oikeesti liian kiintynyt mun lapsiin kun itku tuli tätä kirjoittaessa moneen otteeseen, koska tuntuu vaan tosi raskaalta ajatella että yhdeksän kuukauden päästä alkaisi päiväkoti, mun pienillä? Mulla on nyt viisi kuukautta aikaa miettiä mitä teen, vaikka oonkin edelleen aika varma että oon kotona siihen asti että Peetu on 3v. Silti aion harkita jo elokuussa aloittamista kunhan saan ajatukset kasaan ja mietittyä niitä hyviäkin puolia.





<3: Jemppu

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

3,5-VUOTIAS!

Kaapolle tuli siis hetki sitten ikää 3,5 vuotta. Niin vähän mutta niin paljon että tuntuu kuin Kaapo olis aina ollut täällä. Maailman rakkain ja samalla maailman ärsyttävin tyyppi.

Uhmaikä on muuttanut muotoaan ja enää elämä ei ole vaan kaikesta huutamista. Uhmaaminen on sitä että käskyille irvistellään ja tehdään tahalleen asioita mitä ei saa tehdä. Kaapo myös kovasti yrittää saada asioita oman tahdon mukaan. Esim jos ollaan lähdössä johonkin tai jostain, kuuluu yleensä lause: kohta, teen vielä sitätätätota tai lasken vielä kerran liukumäestä(x3) tms. Toi uhma on tavallaan tosi raskasta koska mä vihaan huutaa Kaapolle, mutta silti teen sitä ja paljon. Ja ihan oikeesti mikä on se juttu että sisällä juostaan ja pompitaan mutta kun pitäis kävellä ulkona niin ei mukamas jakseta, sika ärsyttävää!

Kaapo on tosi hellyydenkipeä (jos noin voi sanoa). Joka ilta Kaapo kysyy voidaanko pitää halipäivä olkkarin matolla, ja sellanen hetki onkin joka ilta. Nukkumaan mennessä myös annetaan halit ja pusut. Toi läheisyys on mulle tosi tärkeää ja kerron myös päivittäin rakastavani Kaapoa (ja tietty Peetuakin).

Kaapo ja Peetu riehuu nykyään yhdessä, molemmat villitsee toisiaan. Ne juoksee ottaen toisiaan kiinni ja huutaa ruokapöydässä hauskuuttakseen toista. Kaapo on välillä aika kovakourainen Peetua kohtaan, mutta vielä ollaan onneksi säilytty suuremmilta haavereilta. Kaapolla on myös Peetua kohtaan jonkunlainen suojeluvietti, kerran kun oltiin menossa puistoon niin Kaapo sanoi ettei mun pikkuveljeä saa lyödä tai töniä. Ihanaa että noin pieni haluaa suojella pienempäänsä, vaikka itse antaakin kovaa kohtelua ;)

Kerhossa Kaapo on tykännyt käydä ihan hirveästi, nyt viimeset kaksi viikkoa sanonut joka kerhopäivä että on innoissaan kerhoon menosta. Mulle itselle tulee kyllä orpo olo kun Kaapo on siellä, en tiedä miksi. On se kyllä rentouttavaakin olla pari tuntia vain yhden lapsen kanssa, tänäänkin sain suht rauhassa kahvitella Ceccin kanssa.




Kaapo ei enään käytä vaippaa paitsi nukkuessaan, ajattelin pian ottaa myös univaipan pois vaikka se edelleen on aika täysi aamuisin.

Kaapo oli mulle muutama viikko sitten että: "äiti sovitaanko että pidetään mulle ryhmä hau-synttärit" Johon mä vastasin että ei kai me vielä sovita kun on vielä puol vuotta synttäreihin niin Kaapo sanoi että kyllä me nyt sovitaan! Mistä lie itsepäisyytensä perinyt.

Nää vuodet ton pienen ihmisen kanssa on ollut niin arvokkaita, luulen että aion olla kotona siihen asti että Peetukin on 3v, koska se luultavasti on mahdollista. Jos näin on niin Kaapo menisi vasta 5-vuotiaana päiväkotiin, musta se kuulostaa tosi hyvältä! Ei vaan oikeasti ole mitään tärkeämpää kuin olla noiden kultakimpaleiden kanssa kotona <3

 <3: Jemppu

maanantai 14. marraskuuta 2016

Tavoitteena parempi vartalo!

Mä kadun todella syvästi, että oon päästänyt itseni tähän kuntoon. Ja sitä kuinka paljon oon pitänyt lapsia tekosyynä tekemättömyydelle. Nyt se on loppu, en aio koskaan enää pitää lapsia tekosyynä miksen voisi treenata. Viime viikolla treenasin kolme kertaa ja äsken ekaa kertaa tällä viikolla. Äsken katsoin kuvaa itsestäni alusvaatteilla ja luulen että aion treenata vähintään neljä kertaa viikossa kotona ja lenkkeillä sen lisäksi ainakin pari kertaa. Sen verran surullinen näky...

Tänään oli muuten eka kerta kun ei tullut paha olo treenin jälkeen, mutta ei tullut oikeen hikikään. Täytyy keksiä jotain lisäksi siihen että saan kunnon hien pintaan tästä lähtien. Mä oon oikeesti todella motivoitunut saamaan paremman vartalon, sellasen mitä katsoessa alasti ei tulis niin paska fiilis. Tätä ei helpota se että mä oon itse tähän omilla elintavoilla päätynyt.

Mä oon päässyt eroon cokiksesta ja herkuista, mistä oon tosi ylpee koska cokis oli mulle ISO riippuvuus pitkän aikaa. Cokis on vaihtunut veteen ja maustettuihin kivennäisvesiin. Ennen en juonut melkeen ollenkaan vettä ja nyt jo muutaman viikon juonut sen 3 litraa päivässä. Eikä tee edes tiukkaa, mulla on aina kannullinen ja vesipullo jääkaapissa, koska kylmänä onnistuu huomattavasti paremmin.

Mulla on kaksi välitavoitetta, mutta mitään lopullista tavoitepainoa mulla ei ole, eikä tule. Toivon että tästä tulee elämäntapa ja ensi vuoden puolella pystyn katsoa mun vartaloa peilistä onnellisena, että oon päässyt siihen kuntoon. Haluan olla kahden lapsen kotiäiti joka pystyy pitämään myös huolta itsestään ja olemaan itsevarma. Mun kroppa on tehnyt kaksi täydellistä nelikiloista poikaa, joka pitää mun tavoitteet myös realistisina. Ikinä en tule näyttämään samalta kuin viis vuotta sitten, siitä pitää huolta jo raskausarvet ja kaksi raskautta kokeneet tissit.




Uudet housutkin motivoi mua :D

Yksi asia mikä tulee tuottamaan hankaluuksia on mun kärsivällisyys, haluaisin olla hyvännäkönen nyt enkä joskus myöhemmin. Mutta tällä kertaa olo on niin erilainen tästä, että uskon tän onnistuvan. Ja se on myös iso juttu etten kiellä itseltäni oikeastaan mitään, ainakin tähän asti se on toiminut. Herkut on pysynyt kaupassa ja batterykin maistui pahalta, eli hyvin menee. En yhtään tiedä mistä tää itsekuri on mulle tullut yhtäkkiä, varmaan kyllästyttää jo oma peilikuva.

Mulla ei oo enään mitään (teko)syytä olla lihava, mun lapset nukkuu hyvin ja ne nukkuu samaan aikaan päikkärit mikä tarkoittaa sitä että mulla on kaksi tuntia aikaa keskellä päivää treenata. Ja ne viihtyy ihan hyvin rattaissakin jos ne täytyy ottaa mukaan lenkille eli ei tekosyitä.

Nyt vaan mulle jäitä hattuun ja treeniä treenin perään niin eiköhän tästä johonkin pääse! Pitäkää peukkuja!

<3: Jemppu

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Isänpäivä 2016!

Tänään on Samun NELJÄS isänpäivä isänä, aika hurjaa. Ja hyvä isä onkin, todellakin ansaitsee päivänsä. Ihan liian harvoin osaa muistaa toista hyvästä vanhemmuudesta, vaikka oonkin tosi onnellinen siitä millainen isä siitä on tullut.

Meidän perheessä äiti ja isi on tasa-arvoisia, molemmat hoitaa ja tekee yhtälailla. Paitsi tietysti arkipäivinä Samu käy koulussa mutta muuten. Joka kouluaamu molemmat pojat haluu isiltä pusun ja halin. Koulusta tullessa yleensä juostaan ovelle vastaan ja huomaa että isi on tosi tärkeä molemmille. Pulkkamäkeen Kaapolle kelpaa vaan isi, ärsyttää mutta ihanaa että noilla on omia juttuja!

Tänään aamulla kävin laittamassa kahvin tippumaan ja tultiin herättämään isi kera lahjojen. Kaapo toivotti hyvää isänpäivää ja jottei päivä olisi alkanut täydellisesti niin pienempi herra kiukutteli kun kortti piti antaa isille eikä saanut syödä sitä. Kaapo oli tehnyt kerhossa heijastimen ja kortin, mä tilasin ifolorilta mukin missä on molempien poikien kuva ja sen lisäksi boksereita ja kaksi t-paitaa. Nyt pojat on nukkumassa ja niiden herätessä aiotaan laittaa joulua, syödä vähän kääretorttua ja juoda kahvia/mehua. Illalla Samu ajatteli tehdä taas Kaapon kanssa lettuja niinkuin viime isänpäivänäkin, ehkä siitä tulee niiden tapa joka vuosi.

Oon maailman onnellisin siitä että mun pojilla on niin hyvä isä kun Samu! Isä joka välittää, rakastaa ja huolehtii. Tuki ja turva.

<3



Omaa isiä aion muistaa illalla polttamalla kynttilöitä <3

Ihanaa isänpäivää kaikille iseille! <3

<3: Jemppu

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Turvallinen lapsuus!

Mä en muista ihan hirveesti mun lapsuudesta, mutta muistan sen että alkoholi kuului siihen. Siis että vanhemmat joi, kaikki ne muistot ei oo kauheen hyviä. Ja se on sellainen asia mitä mä en anna mun lasten nähdä ja kokea, en halua että pojat näkee meitä ikinä kännissä. Mun mielestä se ei ole sopivaa lasten silmille. Toki pari voi juoda mutta ei koskaan humaltumista lasten edessä.

En onneksi muista kun kaksi kertaa jolloin oon pelännyt, kerran kun äiti ja iskä tappeli ja toisen kun mun setä kaatoi vaatekaapin ja oli aika lähellä etten jäänyt alle. Muuten se juominen omissa muistoissa on ollut aika harmitonta. Silti oon todella varma omasta menettelytavasta asian suhteen.

Minä ja Samu kun juotiin yhdessä, se johti yleensä jonkinlaiseen tappeluun ja ei ollakkaan pahemmin juotu yhdessä viime vuosina. Samu ei juo oikeastaan ollenkaan, mutta mä kyllä juon. En todellakaan usein mutta esim. lauantaina istutaan iltaa mun ystävien kanssa ja siis juodaan myös. Kerran kuukaudessa/parissa kuukaudessa on mulle sopiva määrä, ja useimmiten oon juonut vaan pari.

Jos mä en olisi lapsuudessa kokenut noita asioita en tiedä ajattelisinko erilailla. Toisaalta oon onnekas että tiedän miltä se näyttää ja tuntuu lapsen silmissä ja mielessä niin senkään takia en halua sitä omilleni. Samu on mun kanssa samaa mieltä tästä asiasta, onneksi koska tää on yks niistä missä mä en jousta.



Mun isä oli alkoholisti eli oon seurannut todella läheltä kuinka siinä käy. Mun isä oli 40-vuotias kun se kuoli. Se oli tosi raskasta koska isi oli mulle todella läheinen ja rakas. Vaikka mun isä puhui kuolemasta mulle ja siitä että kuolee nuorena, en silti osannut uskoa että se tapahtuisi OIKEESTI jo niin pian. Olin itse siis 16-vuotias kun iskä kuoli. Alkoholiin.

Iskän kuoleman jälkeen mä päätin hoitaa koulun loppuun ja muutenkin elämäni kuntoon, vaikka luulis että sen jälkeen olis halunnu vaan uhmata ja ettei millää ois ollut väliä. Mutta mä jollain tasolla ajattelin että teen iskän ylpeeks sillä että hoidan asiat kuntoon kuin sillä että jatkaisin sitä pelleilyä mitä se oli ennen sitä. Ja mä tein niin, hoidin koulukodissa asiat suurin piirtein niinkun pitää, sain koulun käytyä, pääsin itsenäistymisasuntoon. Viikonloput meni kyllä edelleen juoden, enemmän tai vähemmän.

Tosiaan alkoholilla on ollut jonkinlainen rooli mun elämässä aina. Koko mun aikuisiän mun alkoholinkäyttö on ollut aika tervettä, omasta mielestä. Tosin tähän neljään vuoteen on kuulunut kaksi raskautta eli eipä oo ihan hirveesti tullut juotua. 



Mä oon äitinä ehkä vähän ylisuojelevainen. Yks hyvä esimerkki on se että Kaapo joutuu melkeen aina pitämään rattaista kiinni, vaikka ei autotie olisi edes vieressä. En vaan haluu ottaa pientäkään riskiä että sille sattuis jotain. Ja toinen on toi aidattu leikkipaikka, eipähän tarvi pelätä että lapset karkaa ja katoaa näkökentästä. Päästänköhän niitä ikinä yksin pihalle?

Oon myös opettanut Kaapolle että valoissa mennään vihreellä valolla ja ettei punasella saa mennä. Ja todella monet menee punasia päin, nykyään Kaapo sanoo mulle kovaan ääneen ettei saa mennä jos näkee jonkun menevän. Toivotaan että Kaapo muistaa vielä isompanakin ettei niitä punasia päin kävellä. Vaikka ehkä vähän epäilenkin.

Näin pienten lasten äitinä on helppoa antaa se turvallinen perhe ja koti, kun ne on vaan kotona eikä mene ikinä yksin mihinkään. Mitäs sitten kun ne tulee kouluikään ja alkaa ymmärtää jotain asioista mitä tässä pahassa maailmassa tapahtuu, miten mä sitten suojelen noita? Mun sydämen särkee jo pelkkä ajatus siitä että mun lapsia kiusattais koulussa. Ja sekin on kauhea ajatus että oma lapsi olisi kiusaaja. Ei sitä raskausaikana ajatellut että niin vaan ne lapset kasvaa ja joutuu luultavasti kokemaan myös inhottavia ja kamalia asioita.


Peetu ja sen pusukuvat :D

!!!

Mä toivon että me voidaan antaa meidän pojille turvallinen lapsuus jota ne voi lämmöllä muistella ja kertoa omille lapsilleen. Mä haluan olla paras mahdollinen äiti mun omilleni. Ja mä toivon sydämeni pohjasta että ne luottaa muhun ja voi puhua mulle kaikesta. Mä haluun että ne ajattelee musta samalla tavalla kun mitä mä ajattelen mun äidistä, vaikka meillä on ollut PALJON erimielisyyksiä ja olin kauhee teini silti ajattelen että mulla on paras äiti.

Toivon kyllä että meidän pojat ei ikinä aiheuta mulle samanlaista huolta minkä mä oon joskus aiheuttanut mun vanhemmille ja sukulaisille. Huh, onneks niiden teini-ikään on monen monta vuotta. Hurjaa ajatella että mä oon joskus teinin äiti kun itsekin vasta olin sellanen!

Mä niin rakastan tätä aikaa kun pojat on pieniä vaikka en tiedäkään millaista se on kun ne on vanhempia. Mutta nyt mä ainakin tiedän koko ajan missä ne on, turvassa. Mun maailman kalleimmat aarteet <3

Alan nyt henkisesti valmistautua siivoamiseen ja ulkoiluun kun lupasin Kaapolle että lähetään ulos kun herää. Vaikka on kyllä ihanaa kun tulee lunta!!!

<3: Jemppu

lauantai 29. lokakuuta 2016

Viikon tekemisiä ja ensi viikon suunnitelmia!

Tää viikko on ollu tosi kiva!

Maanantaina Cecci tuli poikien kanssa meille aamulla ja iltapäivällä käytiin Kaapon kanssa kahestaan kirjastossa.

Tiistaina ulkoiltiin ihanassa kurakelissä heti aamusta (meni varmaan puol tuntia riisua meiät ja putsata kuravaatteet). Laura ja Seela tuli meille vähän ennen päikkäriaikaa ja oli pari tuntia. Mentiin vielä iltapäivällä Ceccin ja Noelin kanssa omppuun kahville ja pyörimään kauppoihin.

 Keskiviikkona Kaapolla oli kerhopäivä ja tultiin vaan kotiin Peetun kanssa. Iltapäivällä Cecci ja lapset tuli taas meille.

 Torstaina nähtiin aamulla Kaisaa ja Adamia, kahviteltiin meillä ja mentiin omppuun. Iltapäivällä Sanna tuli värjäämään mun hiukset ja illalla Samun sisko tuli meille ja vahti poikia mun ja Samun kauppareissun ajan.

Perjantaina eli eilen vietiin Peetun kanssa Kaapo kerhoon ja käveltiin kotiin. Cecci ja lapset tuli meille ja haettiin Kaapo autolla kerhosta. Kaapon mentyä päikkäreille lähdettiin Ceccin kanssa kahdestaan kauppaan, ihan kun olis lomalla ollut. Miten voi kauppareissut ilman lapsia tuntua ihan LOMALTA. Iltapäivän käytin siivotessa ja poikien kanssa leikkiessä.

Joskus tunnin päästä Laura ja tytöt tulee meille kylään ja huomenna olisi tarkoitus mennä Kaapon kummitädille ja Peetun kummisedälle käymään :)

Näyttääpä meidän viikko kiireiseltä, mutta kyllä menee aika nopeesti kun näkee kavereita ja touhuaa kaikenlaista.


Kaapolla oli eilen kuvaus kerhossa, en kestä kuin iso toi jätkä on jo!

Ihana syksy kun saa pukea päälle, varsinkin noi kengät <3



Ens viikolla on myös ihania juttuja tiedossa!! Maanantaina pidetään Ceccin ja poikien kanssa pikkujoulut, eli tehdään vähän pipareita ja juodaan glögiä. Ihan parasta kun on ystävä jota näkee neljä kertaa viikossa eikä edes kyllästytä <3! Maanantaina iltapäivällä Sanna tulee taas värjäämään mun hiukset.

Lauantaina juhlitaan yhtä ihanaa kaksivuotiasta prinsessaa ja illalla nään mun ystäviä, tarkoituksena ottaa muutama ja ehkä käydä vähän baarissakin (viime kerrasta on piiitkä aika). En malta odottaa, niin harvoin käyn nykyään missään!

Mä oon muuten lopettanut limun juomisen ja paino on tippunut jo 2kg! Muutenkin oon syönyt terveellisemmin ja juonut paljon vettä ja vichyä, toivotaan että tää pysyykin. Ja toivotaan että paino jatkaa putoamista.

<3: Jemppu