sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Kaapon juttuja

Mä oon niin paljon kirjotellut raskaudesta ja kaikesta muusta, että Kaapo on jäänyt ihan huomiotta (blogissa). Mä edelleen vietän kaikki päivät pääsääntöisesti ton riiviön kanssa, jonkun verran ollaan käyty siellä täällä, mutta suurin osa ajasta kuluu ihan vaan kotona.

Kaapo puhuu jonkun verran, tai sanoo sanoja ja vastaa kun jotain kysytään. Aina ei ihan ymmärrä tai osaa jotain, mutta paljon on sellaista mistä saa jo tolkkua. Esim. Aamulla Kaapolla oli kassi kädessä ja oli ulko-ovella (ihan kun lähdössä), kysyin että mihin on menossa ja vastaus oli "auppaa" eli poika oli lähdössä kassi kainalossa kauppaan. Kaapolle kun sanoo että mennään kylpyyn niin alkaa riisumaan sukkiaan, jos pyydän viemään roskan roskiin niin osaa viedä, tosin nykyään jo ilman että edes pyytää niin on viemässä.

Uusia sanoja opitaan melkeenpä joka päivä, uusimmat joilla on merkitystä on: avaa, loppu, amme, napa (papa), pois, tyttö, moi.

Mä oon aina ylpeenä sanonu, että kuin hienoa kun Kaapo ei oo riippuvainen mistään unileluista yms niin kappas vaan enää ei nukuta ilman kahta pupua. Yhtenä päivänä toinen oli jossain kadoksissa niin en meinannut saada poikaa päikkäreille, mutta onneks pupu löytyi. Ehkä joku unilelu on kummiskin parempi kun pullo tai tutti.


Tilasin Kaapolle haalarin kokoa 92cm ens talveksi, mutta se onkin just nyt sopiva. Kuvassa myös uudet tumput ja uusi hattu, josta en vielä tiedä tykkäänkö :D.

Kaapo käyttää edelleen 80/86cm vaatteita, mutta ainakin pari 74 bodya on käytössä. Enempää Kaapolle ei niitä osteta, mutta saa olla käytössä kun kerta mahtuu. Marraskuussa hampaita oli 12 ja nyt on ainakin 16, mitä oon ehtinyt laskea kun on antanut suuhun kurkkia.

Aina kun mun masu on paljaana niin Kaapo silittää sitä ja sanoo vauva, kovasti oon yrittänyt kertoa vauvan olevan poika ja pikkuveli, mutta vielä ei osaa sanoa kumpaakaan. Eilen yritin saada Kaapon sanomaan yhden nimen mitä oon miettinyt veikalle ja kyllähän se sieltä joten kuten tulikin. Ja aina kun Kaapolla on paita päällä niin vähän väliä vetää sen ylös ja esittelee napaansa.

 Jos Kaapoa sattuu niin paras lohdutus on syli, niinkuin aina ennenkin on ollut. Meillä myös halitaan ja pusutellaan ihan muutenkin vain, iltaisin Kaapo pyytää mua antamaan toiselle pupuistakin pusuja. Mulle on ihan perusjuttu se, että päivittäin on myös sitä hellyyttä. Mä rakastan sitä kun Kaapo tulee syliin ja halaa <3.

Kaapo rakastaa vettä ja kylpemistä, melkeinpä päivittäin käydään kylvyssä. Lempileluja on leikki-imuri ja mopo. Tavaroiden levittäminen on myös kovin mukavaa puuhaa, tänään just siivosin kaikki lelut lattioilta ja voin kertoa että siinä kesti. Mä laitan aina pikkukakkosen pyörimään telkkariin kun se tulee, mutta ei Kaapoa kauheesti kiinnosta, välillä saattaa katsoa jotain sen 5 min kunnes taas mennään touhuumaan muuta.

Kaapo on luonteeltaan sellainen joka kiihtyy nollasta sataan, varsinkin jos ei saa mitä haluaa. Lyhyt pinna löytyy myös, se on peritty tolta isukiltaan. Kaapo on myös aika herkkä, ja välillä itku tulee vaan siitä jos kielletään.

Musta on ihanaa olla Kaapon kanssa kotona, se on niin äidin poika. Tossa se nytkin leikkii autolla ja höpöttelee. Meidän 1v 8kk pikkumies, josta tulee varmasti hyvä isoveli, mutta nämä vajaa 5kk aion nauttia nyt kun on vaan Kaapo <3!

On muuten hirveen hyvä kirjotella näitä juttuja ylös, niin voi verrata pikkuveljen juttuihin kun sen aika on ;).

<3: Jemppu & Kaapo

torstai 22. tammikuuta 2015

Ero lapsiperheessä

Mä en tiedä mitä tästä postauksesta tulee, mutta annanpa tulla silti.

Tänään eräässä nuorten äitien fb-ryhmässä joku kysyi että minkä ikäisenä ollaan tultu äideiksi ja minkä ikäisiä isät olleet, ja että mikä on isän rooli nykypäivänä. Todella monet oli jääneet yksin jo raskausaikana, toisilla oli parinkin miehen kanssa lapsia mutta on onneksi myös paljon edelleen yhdessä olevia.

Mä olin 5-vuotias kun mun isä ja äiti erosi, pari vuotta myöhemmin mun äiti meni naimisiin pikkusiskon isän kanssa ja se avioliitto päätyi eroon kun olin 12-vuotias. Eli me ollaan tavallaan koettu kaks kertaa kun perhe hajoaa. Tietysti sitä aina toivoo, että vanhemmat olisivat aina yhdessä. Mutta nykypäivänä se taitaa olla aika harvinaista, surullista.

Ero on aina kova paikka, myös lapsille. Hyvin me ollaan silti pärjätty ja meillä menee kaikilla hyvin vaikka eroperheessä ollaankin kasvettu. Sillon pienempänä niitä eron syitä ei tiennyt/ymmärtänyt, mutta isompana sen tajuaa, kuinka joskus se ero vaan on parempi vaihtoehto. Kyllä nostan hattua yksinhuoltajille, se ei varmasti ole helppoa, itteäni en sellaseen tilanteeseen halua edes kuvitella.

Mä toivon, että me jaksetaan toisiamme ja kestetään kaikki huonot ja hyvät ajat yhdessä niinkuin tähänkin asti ollaan kestetty, lukuunottamatta meidän paussia viime vuonna. Tällä hetkellä meillä menee hyvin, tottakai arki on arki mutta me selvitään. Viikonloput on parhautta, kun saadaan olla yhdessä ja välillä jopa kahdestaan. Se aika on todella tärkeetä, ja toivon että myös vauvan synnyttyä saadaan joskus kahdenkeskistä aikaa.

Myötä- ja vastoinkäymisissä <3
Musta olis hienoa, kun meidän lapsenlapset puhuisi meistä joskus muistellen kuinka me oltiin se ikuisuuspari jotka katteli toisiaan sen 60 vuotta. Niinkuin mun isomummo ja isovaari, ne oli ihan loppuun asti yhdessä, musta se on vaan todella hienoa ja niin sen pitäisi mennäkkin.

20-30 vuoden päästä mä nään meidät rivarikolmiossa asumassa kahdestaan (tai ehkä nuorimmainen asuu vielä kotona, saa nähdä.) Käydään töissä, hoidetaan lapsenlapsia ja matkustellaan, ihan vaan kahdestaan. Meillä on oma sauna ja iso piha jossa lapsenlapset mahtuu touhuumaan. Ja mikä parasta, me ollaan edelleen Samun kanssa me. Illalla mennään sänkyyn yhdessä katsomaan jotain tv-sarjaa mihin ollaan koukussa (toivottavasti sillon ois joku jätti tv makkarissa, nyt on vaan tabletti). Samu edelleen kokkaa mulle mun lempiruokia ja sanoo edelleen päivittäin kuinka paljon se rakastaa mua <3.

Heh, ei ihan tullu otsikon mukainen teksti. Tosiaan, musta on todella surullista että on niin paljon yksinhuoltajia ja niin paljon vanhempia joita ei lastensa asiat tai omat lapset ylipäätään kiinnosta. Lapsen tulo on koettelemus, ei ehkä heti mutta jossain vaiheessa varmasti parisuhteessa tulee hetkiä jolloin ei vaan oo helppoa.

Mä oon onnekas, kun mulla on mies joka haluaa olla lapsen elämässä ja on halunnut lapsen alusta asti. Kaapolla on maailman paras isi ja pian pikkuveljellä <3!

<3: Onnellisesti naimisissa oleva pian kahden lapsen äiti.

Muutama sana imetyksestä.

Silloin kun odotin Kaapoa mä pidin itsestäänselvyytenä sitä että mä imetän mun lasta. No toisin kävi, synnytyksen jälkeen mä olin niin kipeä, että ei hirveesti onnistunut hyvän imetysasennon löytäminen ja koska Kaapo sai sairaalassa pullosta, ei myöskään oppinut/malttanut tissillä kauaa yrittääkkään. Kotiin päästyä imetysharjottelukerrat väheni koko ajan ja varmaan viikon päästä koko imetys oli jo unohtunut. Maidontulo ei ollut ongelma missään vaiheessa, sitä tuli ja hyvin.


Maitoa tuli kyllä pumpattuakin jonkun verran.
Nyt kun toinen vauva on tulossa, on tullut imetystä mietittyä vähän enemmän. Mä todella aion yrittää saada imetyksen toimimaan kaikin tavoin kun vain on mahdollista. Mä ajattelen siinä tietysti lapsen parasta, mutta myös rahallista säästöä. Toivon hirveesti, että imetys onnistuu ja jatkuisi ainakin sinne asti, että aloitetaan soseiden syönti. Mutta mä en ota siitä hirveesti stressiä, ja jos se alkaa olemaan enemmän haitaksi muulle elämälle kuin hyödyksi niin aion lopettaa. Mulla on toinenkin lapsi joka tarvitsee huomiota ja aikaa.

Meillä on hyvä tilanne siinä, että Samu on kotona koko kesän eli aikaa myös imetyksen harjoitteluun on kun on joku esikoisenkin seurana jos sellainen tilanne tulee. Mä en tiedä imetyksestä hirveesti mitään, vielä. Aion tässä raskauden aikana ottaa selvää asioista ja kaikesta imetykseen liittyvästä. Nyt kun ajattelen imetystä niin se tuntuu tärkeältä ja asialta jonka suhteen en luovuta, mutta saa nähdä miten sujuu todellisuudessa.

Vaikka Kaapon kohdalla imetys ei ottanut tuulta alleen, en mä silti ajatellut olevani huono äiti. Korvikkeella kasvaa ihan yhtä hyvin varmasti.

Kasvatustapoja ja asioita on niin paljon erilaisia, kaikki tekee niinkuin parhaaksi näkee. Esim. perhepetiä ei meille tule. Vauva saa nukkua pinnasängyssä alusta asti niinkuin isoveljensäkin. Mutta mä en näe siinä mitään pahaa vaikka muut nukkuiskin yhdessä, eihän se multa oo pois.

Tässä vähän mun ajatuksia tulevasta imetyksestä :)

<3: Jemppu

Mitä meille kuuluu?

Ajattelin vaihteen vuoks nyt kirjotella ihan niitä näitä ja kuulumisia. Meille kotiutu uudet vaunut tossa muutama päivä sitten (crescent comfort) ja eilen ensimmäistä kertaa päästiin testailemaan niitä. Ne on paljon kevyemmät kun ne edelliset ja kapeemmat. Oon kyllä tosi tyytyväinen, kopan kanssa ne on vielä nätimmät, sitä odotellessa.

Eilen lähettiin jo aamusta liikenteeseen Kaapon kanssa, käytiin vähän kirppiksellä ja kaupoilla jonka jälkeen mentiin mummolle syömään. Löysin vauvalle neljä räsyä, jumpsuitin ja kesäpöksyt, Kaapolle ostin kolme pitkähihasta paitaa, kolmet housut ja hupparin. Ja Samulle ostin isyyspakkausjuttuja, mutta niistä myöhemmin ;). Pyörittiin Johkun kanssa siis ompussa.

 Vauvan hankintalistakin hupenee koko ajan ja enään ei ole kauheesti mitään(okei on kaikkea pientä). Vaateshoppaillaan ens viikolla kun Kaapo menee hoitoon niin saadaan rauhassa kierrellä kirppiksiä, myös leffaan ja uimaan ajateltiin ehtiä. Tosiaan vauvaa varten isommat jutut(kalliimmat) jotka on hankkimatta on pinnasänky, sitteri ja se seisomalauta/sisaristuin.

Huppari maksoi alle 4e seppälässä kun oli -70% alessa. Ja se on isojen puolelta kokoa 92cm.
Ei olla edes puolivälissä ja suurin osa vauvanjutuista löytyy jo, ei paha. Yökkäreitä on tosi vähän, mutta Ceccille oon niitä antanut joten ehkä niitäkin palautuu kunhan Oliver eka kasvaa yli ;). Jotenkin tosi vähän on muutenkin 68-74 vaatteita, mutta eiköhän niitäkin eksy mukaan kun viikonloppuna päästään kattelemaan. Keväällä mennään taas äitin (ja tällä kertaa myös Samun jos joku vahtii Kaapoa) kanssa sellaselle kirppikselle joka järjestetään aina keväällä ja syksyllä. Aina sieltä on löytynyt paljon kaikkea.

Tänään mä ajattelin, että ollaan kotona vaan. Jos saisi vähän siivottua, ja sitten vaan ollaan.

<3: Jemppu & Kaapo

tiistai 20. tammikuuta 2015

I love being mom.

Julkistettiin meidän raskaus heti alkuvaiheessa, niinkuin Kaaponkin kanssa. Mä heti liityin facebookissa odotusryhmiin ja niin on tehnyt moni muukin. Surullisilta uutisilta ei oo voinut välttyä, keskenmenoja on tullut monia ja jopa rv 20 jälkeen. Mä en enään pelkää, mä jotenkin luotan siihen että meidän masupoika on ja pysyy, kesäkuussa tavataan livenä ja alotetaan arki kahden lapsen kanssa. Eikä raskaana ollessa kannatakkaan ajatella koko ajan, että mitä jos sitä tätä ja tota. Jos jotain tapahtuu niin sitten tapahtuu, harvemmin niihin asioihin voi itse vaikuttaa. Raskauden jälkeenkin voi tapahtua mitä vaan, mä en halua edes ajatella.

Jos totta puhutaan niin mä en pysty ajattelemaan synnytystä pidemmälle. Mä pelkään sitä niin lujaa, etten osaa ajatella tulevaa arkea kahden lapsen kanssa, en edes kuvitella mielessäni kun aina se pysähtyy synnytyksen ajatteluun. Välillä mä mietin, että miks v*tussa me "hankkiuduttiin" taas raskaaksi, mutta toisaalta en mä halua oman pelon takia jättää niitä lapsia "tekemättä". Jos meille lapsia siunaantuu niin se on tarkoitus ja mä uskon että me selvitään kaikki synnytyksestä, vaikka se nyt tuntuukin ihan äärettömän kaukaiselta ja pelottavalta jutulta tuolla jossain tulevaisuudessa.

Oltiin vähän turvoksissa!
Oli muuten kipee ja toisessa kädessä oli muistaakseni myös.
<3
Tossa oli jotain teippejä, teki muuten saatanan kipeetä kun ne irrotettiin.
En tiiä mitä noi on ja miks oon kuvannu mut joko mustelmia tai teipistä jääny:D
Hih, Kaapo oli aika hauskan näkönen :D
En ollu pessy hiuksia varmaan viikkoon, no ei mut pariin päivään ainakaan. Tässä vaiheessa en vissiin vielä päässyt sängystä ylös.
Tän postauksen ei pitänyt olla synnytyksestä, eli ehkä sekin kertoo jo miten paljon se on mielessä.

Tosiaan, saadaan olla todella kiitollisia kahdesta terveestä lapsesta, toki sitä ei vielä 100% voi sanoa että masuvauva olisi täysin terve, mutta ainakin on juuri sellanen kun näillä viikoilla pitääkin olla. Ja mulle mun molemmat pojat on täydellisiä <3.

Äitiys ja vanhemmuus on todella rankkaa, varsinkin nyt kun uhma alkaa olla ajankohtaista. Kaapo on tosi kiukkunen ja tyytymätön kaikkeen, koko ajan. Tai siltä musta tuntuu. Koko ajan pitäisi olla jotain antamassa ja tekemässä. Kaapo tekee pahojaan päivät pitkät, mutta onneks on myös niitä hyviä hetkiä ja hyviä päiviä. Välillä mä oon miettiny et voikun ois helppoa vaan tunkasta tutti tai maitopullo suuhun ja nauttia hiljasuudesta niinkun sillon vauva-aikana.

Jotkut joutuu hyvästellä lapsensa ennen kun on edes päässyt tutustumaan, me ollaan saatu olla vanhempia jo 1 vuosi ja 8 kuukautta ja toivottavasti saadaan olla ihan loppuun asti. Elämä on niin epäreilua, mutta kaikki paha saa mut tuntemaan itseni kiitollisemmaksi tästä kaikesta mitä meillä on. Meillä ei oo sitä rahaa, mutta meillä on rakkaus mitä ei kukaan voi viedä ja se on Kaapo (+pikkuveli).

Mä en osaa enkä halua edes kuvitella millaista on menettää oma lapsi, pitäis vaan aina muistaa se, että elämä ei oo itsestäänselvyys. Lapset on elämän suola, muuta mä en osaa sanoa!

Rakastan mun poikia ihan älyttömästi <3!

maanantai 19. tammikuuta 2015

Meidän pojat!

Perjantai-iltana kun mietin tulevaa vauvaa ja sitä että hän on poika, mulle tuli jotenkin turvallinen olo. On se varmasti Kaapollekkin kiva saada leikkikaveri pojasta, ja isompanakin on varmasti kiva kun on se veli jolle kertoa asioista ja keneltä oppia uutta. Vähän kyllä jännittää, että mihin vielä joudutaan meidän poikien kanssa. Meidän pojat <3 kuulostaa niin hyvältä!

Ja koska vauva on poika, se tulee luonnollisestikkin halvemmaksi (ainakin vauva-aikana), koska Kaapolta on jäänyt sitä vaatetta yms. Aion myös tehdä kaikkeni että imetys onnistuu, koska se on terveellistä ja tulee paljon edullisemmaksi.




Pelottaa myös se, että onkohan tämä pikku herra yhtä iso syntyessään kun isoveikkansa. Musta ois nimittäin ihana tuoda maailmaan semmonen 3 kg painoinen minimies.

Mun oli pakko tilata Kaapolle ja pikkuveljelle jo ensimmäiset samanlaiset vaatteet, tilasin sinivalkoraidalliset bodyt (92cm ja 56cm) ja siniset housut. Tosin mun ei pitänyt Kaapolle enää bodyja ostaa mutta ehkä se ei nyt niin haittaa. Hih, eka perhekuvaus poikien kanssa samisvaatteilla. Jotain hyvää siinä, että Kaapo on kasvanut ns. hitaasti, voin pukea pojat ainakin hetken samanlaisiin vaatteisiin, edes välillä.

Mä toivon, että vauva olisi Kaapon näköinen, mutta eipä siihenkään voi vaikuttaa. Hullua, että mun vauva on kohta isoveli pikkuveljelleen <3!

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille, mä nyt leijun pilvilinnoissa ja haaveilen poikien huoneen sisustuksesta ja minikokoisista poikavaatteista <3! Onneks kohta on 30.1 ja shoppailupäivä, ja tietty virallinen rakenneultra!

<3: Jemppu

lauantai 17. tammikuuta 2015

Täydellinen pieni..

..poika! Meille tulee toinen ihana pikkupoika.

Mentiin siis Femedaan 4d-ultraan, mutta edessä oleva istukka ja takana oleva vauva oli aika hankala yhdistelmä, eli aika huonoja kuvia saatiin. Video oli vähän parempi, mutta aika huonosti naama näkyi siinäkin.

Heti kun Bruno laittoi ultrauslaitteen masulle niin sanoi että joo istukka on edessä ja pikkupoika on tulossa, tossa on pippeli!

Meidän täydellinen poika, Kaapon pikkuveli. Mulla oli alussa poikaolo, ois pitäny luottaa siihen ;). Tosiaan pojalla on kaikki hyvin masussa, ja on kasvanut ja kehittynyt niinkun pitääkin. Jäi kyllä tosi hyvä mieli käynniltä vaikka se ei kauaa kestänytkään.

Pikkuveli <3

Raskausviikkoja oli siis 18+0

Kotiin kun vihdoin päästiin, niin katoin Kaapon vaatteita läpi ja laitoin kaikki ihanat jo laatikkoon vauvalle. Vaatteita ei ollutkaan niin hirveesti, vaikka luulin. Mutta Cecciltä tulee jotain ja varmasti myös ostetaan jotain. Tilasin jo yhdet samanlaiset vaatteet molemmille pojille :D.

Nyt mä lähden aamukahvin keittoon, ihanaa huomenta kaikille!

<3: Jemppu & Pojat