tiistai 21. helmikuuta 2017

Kiirettä ja ekat muutoskuvat!

Nukuin viime yön huonosti, heräsin sotkusessa kodissa ja kaiken lisäks flora oli loppu eli syötiin poikienkaa kuivaa leipää.. Tai pojat söi koska ne syö päälliset eka. Eli aamu oli tosi huono, päätinkin heti että mä lenkkeilen Ceccille ja sainkin hyvän 5km lenkin ja kiukku olikin sen jälkeen jo poissa. Vihaan sitä kun on huonoja aamuja, päiviä ja hetkiä. On paljon kivempaa olla se positiivinen Jemppu, mikä oonkin suurimman osan ajasta. Mutta koska oon vaan ihminen niin valitettavasti mullakin on ne huonot hetkeni.

Huomaan kyllä heti yhteyden huonossa syömisessä tohon mieleen. Viime viikot oon syönyt vähän niin ja näin, onneks paino ei oo noussut ja oon saanut nyt otettua taas itseäni niskasta kiinni. Liikuntaa oon kyllä harrastanut normaalisti ja myös lenkkeily on taas tullut kuvioihin. Ihanaa kun kevät tulee, en malta odottaa aikaa jolloin ei tarvi pelätä että liukastuu tuolla. Tajusin muuten eilen että oon laihtunut saman verran kun mitä Peetu painaa, ja Peetu on PAINAVA (13kg), aika pysäyttävää.

Mulla on koko ajan jotain tekemistä ja menoja. Eilen lähdin aamulla lenkkeillen Sannalle värjäyttämään ja leikkauttamaan mun hiukset. Ihanaa saada vähän muutosta vaikka mielummin oisin pitkähiuksinen. Oon tyytyväinen näihin nyt, ihan kivaa vaihtelua tämmönen lyhyt tukka. Torstainakin pojat jää isin kanssa kotiin kun mulla on menoa, siitä lisää joskus myöhemmin. Perjantaina mennään Kaapon kanssa mun veljelle äitin ja siskon kanssa. Lauantaina mennään koko perhe mun äidille ja mun veljet tulee myös. Kaapo on ihan innoissaan kun pääsee näkemään kaikkia serkkujaan. Ja käyn kolme kertaa viikossa salilla.. Kiireinen kotiäiti.

Ja mitä noihin omiin menoihin tulee niin mun omatunto kokee kovia niiden takia. Ahdistaa olla pojista erossa, vaikka ne onkin isänsä kanssa. Tuntuu että tunnit vuorokaudesta loppuu kesken, haluisin olla niille niin paljon enemmän. En haluis tuntea omantunnontuskia esim mun salille menosta, mutta mä silti tunnen. Mä RAKASTAN käydä salilla, mutta samalla tuntuu pahalta nauttia jostain missä pojat ei oo läsnä. On outoa yhtäkkiä elää myös itselleen.

Tässä kohtaa oon myös tosi kiitollinen siitä etten oo tässä arjessa ja elämässä yksin. Mun lapsilla on isä joka haluaa olla niiden kanssa ja pärjää ihan yhtä hyvin kun mäkin. Ja mulla mies joka tukee mun harrastusta ja terveellistä elämää sillä että on pyytämättä poikien kanssa ne ajat kun mä liikun (ja muutenkin).

Kaikesta syyllisyydentunteesta ja muusta huolimatta oon tosi onnellinen että oon löytänyt oman harrastuksen ja uuden suunnan elämälle. Olo on niin paljon parempi, iloisempi ja energisempi kun mitä aiemmin on ollut. Ja kaikki muutos kropassa, niin palkitsevaa. En oo tehny tätä kaikkee turhaan. Oon ottanut melkeen kaikki kuvat kropasta alusvaatteilla, mutta niitä en ainakaan vielä oo valmis julkasemaan.


13kg muutosta painossa

Mulle on vaikeeta ottaa kehuja vastaan ja vielä vaikeempaa kehua itseäni. Mut pakko myöntää et oon tosi ylpee itsestäni ja saavutuksistani!


 Ihanaa tiistaita kaikille!
<3: Jemppu

lauantai 18. helmikuuta 2017

Ihan vaan kuulumisia!

Pitkä tauko ollut taas kirjoittamisesta ja tää viikko onkin ollut koko ajan menoa johonkin suuntaan. Ihanaa kun on päässyt normaalisti taas salille ja ihanaa kun on nähnyt taas kavereita ja muita.

Oon saanut monta positiivista kommenttia mun muuttuneesta vartalosta ja niitä on tosi vaikea ottaa vastaan, koska oma pää ei vielä ymmärrä että tässä on tosiaan pienennytty. Ostin torstaina paidan ja kaupassa mietin mahtuukohan se päälle, kotona kokeilin niin se oli jopa vähän reilu. Aiemmin se olisi ollut tosi tiukka tai jopa liian pieni. Ostin myös kokoa pienemmät urheluliivit, en tiedä pitäiskö olla ilonen vai surullinen siitä. Oon myös pitänyt farkkuja päällä, monen vuoden tauon jälkeen. Vielä on pitkä matka omaan tyytyväisyyteen, mutta kyllä mä sinne pääsen.

Kaapo on taas päässyt kerhoon ja onkin ollut tosi innoissaan siitä. Tosin ens viikolla on hiihtoloma eli taas viikko kotona. Toivotaan että olis hyviä ilmoja kun ollaan innostuttu yhdestä läheisestä puistosta. Ollaan ulkoiltu myös hirveesti sen sairasteluajan jälkeen. Kaapon huone ja oikeastaan koko koti on kokenut muutoksia, luulen että sisustusvimma johtuu keväästä.

Peetulle kuuluu myös hyvää, ostettiin sille juniorsänky ja kolme yötä on nukkunut siellä hyvin. Yhtenä aamuna heräsi 5.30 kun lähdin salille mutta muuten on mennyt YÖT hyvin. Äsken nukahti ekaa kertaa päiväunille sinne, meidän iso poika. Käytiin eilen myös neuvolalääkärissä, ja Peetu tottakai vaan huusi koko tutkimuksen ajan niinkuin aina. Peetu ei yhtään tykkää olla tuntemattomien kosketeltavana, ymmärrän kyllä.

Torstai oli aivan ihana päivä, pakko hehkuttaa koska en muista millon viimeks on ollut yhtä ihana päivä. Heräsin tosiaan 5.30 ja suuntasin salille, kyl vaan aamu alkaa hyvin salilla hyvässä seurassa. Sen jälkeen siivosin ja tein ruoan valmiiksi koska meille tuli ihania vieraita eli mun veljen avovaimo ja niiden lapset. Sain myös tulppaaneita kummipojalta. Oli ihana nähdä pitkästä aikaa ja serkukset leikki kivasti yhessä. Iltapäivällä lähdin vielä Kaapon kanssa sen kummitädille kahville ja sylittelemään niiden pientä vauvaa. Sen jälkeen kävin poikien kanssa ompussa pyörimässä ja siinä se päivä menikin. Ihana ihana ihana päivä!

Tänään mun aamu alkoi äitin kanssa lenkkeilyllä ja kahvittelulla, niin ihanaa kun aurinko paistaa! Ens viikolla on tiedossa hiustenvärjäystä, salilla käyntiä, lenkkeilyä, perheaikaa, ystäviä ja viikonloppuna mennään äitille laskiaspullalle, taas pääsee serkut leikkimään toistensa kanssa. Kaapo aika paljon ikävöi serkkujaan, koska harvemmin nähdään. Maaliskuun alussa pojat menee mun äidille yökylään!!




Tajusin hetki sitten että parin hassun kuukauden päästä tää jätkä täyttää jo 4v! <3

Ihanaa viikonlopun jatkoa kaikille! Me lähdetään kohta puistoon kun pojat herää.

<3: Jemppu

maanantai 6. helmikuuta 2017

Arvostus normaalille elämälle!

Viimeset pari viikkoa on ollut aika inhottavia ja niihin päiviin on mahtunut kuumetta, flunssaa, yskää, korvatulehdukset molemmilla pojilla, oksennusta, laittoman paljon telkkarin katselua ja neljän seinän sisällä olemista. Nyt vihdoin taitaa olla kaikki ohi ja arvostus terveyttä ja arkea kohtaan on korkea.

Mun liikunta on jäänyt vähälle ja muutenkin kaikkien fiilis on ollut aika huono. Kotona monta päivää putkeen kahden reippaan lapsen kanssa, tosiaan ei oo oikeestaan mikään vaikuttanut poikien jaksamiseen vaan virtaa on riittänyt koko ajan kaikesta huolimatta. Eilisestä asti ollaan eletty jo normaalia elämää ja ULKOILTU. Eilen pääsin myös salille melkeen viikon tauon jälkeen ja ai että mikä fiilis. Ihana hiki ja itsensä haastaminen, ja tänään ihanan hellä tunne jaloissa ja pepussa. On muuten eka kerta kun tuntuu kunnolla myös alakropassa, yleensä vaan kädet on hellänä käsitreenin jälkeen. Mun paino on jatkanut tippumista vaikka oon syönyt huonosti näinä sairastelupäivinä, tällä hetkellä vaaka näyttää -12,8kg.

Meillä oli tänään ihana aamupäivä poikien kanssa. Vaikka herättiin jo ennen seiskaa ja oltiinkin 8.30 ulkona ovesta ja käveltiin vähän pidemmälle puistoon jossa vierähti tunti. Ihanaa kun pojat nauttii ulkoilusta vaikkei siellä hirveesti tekemistä olekaan. Pojat halusi olla koko ajan toistensa kanssa ja myös Peetu huuteli Kaapon perään jos Kaapo sattui olemaan kauempana, aika hellyyttävää! <3 Ulkoilun jälkeen tultiin kotiin leikkimään legoilla ja junaradalla. Tämmöset aamupäivät on kivoja kun ei tarvi taistella mistään Kaapon kanssa, vaan nätisti puki aamulla päälle, siivos lelut itse ja meni vielä kiltisti päiväunille.

Lähdetään päikkäreiden jälkeen myös ulkoilemaan kun on niin nätti ilma ja niin monta päivää ollaan oltu vaan kotona sairastamassa. Ulkoilu tuntuu ihan luksukselta tällä hetkellä, vaikka normaalisti se on vaan itsestäänselvyys ja joskus myös pakkopullaa.

Toivotaan että meiän sairastelut olis nyt tässä ja saadaan elää normaalia elämää ja arkea pidemmän aikaa. Haluun kunnolla päästä taas treenamaan ja lenkkeilemään. Ja että voidaan ulkoilla päivittäin ja nähdä kavereita. Toivon myös että saataisiin viettää ens viikonloppuna terveinä perheen kesken aikaa!




Kotiäitilook!


Eilen ulkoilemassa!



Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!

<3: Jemppu

perjantai 27. tammikuuta 2017

Kohonnut itsetunto

Mulla on ollut pidemmän aikaa oikeastaan ehkä jopa aina huono itsetunto. Oon pitkään ollut ylipainoinen ja en muista milloin olisin ollut tyytyväinen mun vartalooni, en luultavasti ikinä. Viime vuosina kun oon ostanut vaatteita niin olen ostanut ne sillä perusteella että kunhan ne peittää vatsan. Housuina on toiminut leggingssit jo pitkään, ja varmasti toimii edelleen, onhan ne mukavat. Mutta mä toivon että tän vuoden puolella mä pääsen ostamaan vaatteita mitkä oikeasti näyttää kivalta eikä vaan peitä mun vartalosta osia. Toivon myös löytäväni farkut joissa oikeasti viihdyn. Kysyin Ronjalta että ottaisko se meistä uudet hääkuvat kesällä kun oon laihtunut tarpeeksi, sitä varten pitää ostaa myös uus mekko! En malta odottaa, koska sillon kun mentiin naimisiin olin niin pullea että ahdistaa edes katsoa niitä kuvia.

Ihan kohta on kolme kuukautta mun laihdutuksen aloittamisesta ja tähän mennessä mun itsetunto on noussut ihan älyttömästi. Joka kerta kun huomaan että jaksan enemmän, mahdun pienempään, joudun heivata liian ison vaatteen pois tai huomaan jonkun muun muutoksen, niin mun itsetunto vaan kohoaa. Vähän kyllä ahdistaa kun mun sormukset on käymässä liian suuriksi, koska en halua ostaa välivaiheessa uusia, enkä haluais olla ilmankaan.

Jos olisin alkanut käymään salilla heti kun päätin alkaa laihduttaa, en varmasti olisi viihtynyt siellä niin hyvin. Mulle paras vaihtoehto oli alottaa ihan omassa rauhassa tää projekti, se fiilis miten helposti sai ne yhdeksän kiloa tiputettua ilman mitään ylimäärästä (dieettiä/salia). Siitä oli hyvä aloittaa saliharrastus, koska mä oon päässyt siihen pisteeseen ettei mua kiinnosta mitä muut mahdollisesti ajattelee. Mä oon edelleen lihava, mutta myös teen asialle koko ajan jotain (paitsi tänään, koska herkkupäivä).

Mä alan lähestyä sitä ärsyttävää vaihetta että kaikki vaatteet on epäsopivia. Tavoitevaatteet liian pieniä ja suuri osa omista vaatteista alkaa olla jo isoja. Onneks leggingssit on halpoja ja voin käyttää vaan jotain perustoppeja ja neuleita. Ja vietän suuren osan ajasta myös treenivaatteissa. Jossain vaiheessa pitää alkaa vähän miettimään millainen se oma tyyli on, koska samalla voin tehdä vähän tyylinmuutosta kun kroppakin näyttää paremmalta.

Tiedättekö kun mä teen tän kaiken itseäni varten, haluan oikeesti näyttää hyvältä MUA varten (okei ehkä ihan vähän myös Samua varten) ja silti huomaan niin paljon muutoksia kaikessa muussakin. Esim kun ulkoillaan poikien kanssa niin mä jaksan paljon enemmän osallistua niiden kanssa touhuamiseen kuin aiemmin, se on hiton hieno tunne koska mä haluan olla äiti joka jaksaa leikkiä, juosta ja muutenkin tehdä lasten kanssa kaikkea.

Pakko myöntää että tällä hetkellä voin tosi hyvin itsessäni ja oon aika tyytyväinen itseeni, vaikka mulla on pitkä matka vielä siihen unelmakroppaani. Voin vaan kuvitella miten hyvä itsetunto mulla on sitten kun saan vielä seuraavat 10-20kg tiputettua!

Tavoitepaita onkin kohta sopiva!





Onnellinen -11,4kg kevyempi, vatsanympäryksestäkin on lähtenyt jo hurjat 15,5cm!

<3: Jemppu

torstai 26. tammikuuta 2017

Kiitollinen vaimo!

Mä kirjoittelen tosi harvoin Samusta täällä, mutta koska oon viime aikoina ollut kiitollisempi sen läsnäolosta, ajattelin vähän jakaa näitä ajatuksia julki. Se kiitollisuus johtuu varmasti suurimmaksi osaksi siitä, että salilla käymisen myötä mä oon saanut sitä omaa aikaa ja Samu on enemmän yksin poikien kanssa.

Mä aloin eilen tekemään lappuja joihin kirjoitan syitä miksi rakastan ja arvostan tota aviomiestäni, ajattelin että joka päivälle olisi yks lappu loppuvuoden ajan. Oon saanut joku 50 tehtyä jo ja silti niitä riittää. Liian harvoin tulee ajateltua kuinka paljon toisesta on apua ja iloa tässä arjessa ja elämässä ylipäätään.

On ihanaa huomata että näiden viidenkin vuoden jälkeen toisessa on enemmän niitä rakastettavia kuin ärsyttäviä puolia. Mä yritän olla sellainen vaimo joka muistaa kertoa niitä hyviä asioita, koska aika usein se vaan menee niin että huonoista asioista tulee sanottua, siksi kirjoittelen niitä lappuja myös.

Eilen mä taas mietin että kuinka onnekas olen, kaksi ihanaa poikaa joiden isin kanssa oon onnellinen. Kaikki on vaan hyvin. Ja tiiättekö vaikka meiän arki on aina oikeestaan aika samanlaista niin se on silti aika siistiä. En ehkä kestä että elämä on niin ihanaa vaikka joidenkin mielestä tää voi kuulostaa tylsältä. Perhe-elämä on mun juttu. Päivät lasten kanssa ja iltapäivällä koko perheen yhteinen ruokailu ja loppu-ilta yhdessä on vaan ihan parasta. Ja viikonloput kun ei ole mitään koulua/kerhoa vaan voidaan vaan olla.

Viiden vuoden jälkeen musta ei ole tylsää käpertyä siihen samaan kainaloon katsomaan tv-sarjoja vaan se on edelleen mun päivien kohokohta, paras hetki. Tällä hetkellä mä odotan ihan sikana huomista koska sovittiin että pidetään herkkupäivä ja katotaan joku leffa SOHVALLA, haha se tuo jo meidän elämään vaihtelua. Me siis yleensä mennään heti poikien nukkumaan mennessä ihan vaan sänkyyn kattomaan koneelta jotain, koska väsy.

On muuten aika kiva että meillä on yhteinen harrastus (okei ei kyllä ikinä tehä sitä yhessä, mutta molemmat käy salilla, erikseen) ja nyt Samua on myös alkanut kiinnostaa terveellisempi ruokailu. Sekin lopetti limunjuonnin ja herkuttelun (paitsi kerran kk) ja oon ylpee siitä miten hienosti se on selvinny niistä, se oli nimittäin aikamoinen herkuttelija. Kivaa olla yhdessä terveellisiä ja toivottavasti molemmat päästään meidän tavotteisiin tän vuoden puolella.


Vieläkin! <3




Mä nautin kyllä täysillä kun asiat on hyvin, ja nyt ne on. Nautin mun elämästä just tämmösenä, vaikka aina olis muka jotain parannettavaa, nyt en kyllä keksi mitä vois parantaa. Paitsi tietysti kuntoa ja vartalon ulkonäköä.

<3: Jemppu

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Mitä syön ja miten liikun!

Multa on muutaman kerran kysytty että miten oon saanut kiloja tiputettua, mitä syön ja miten liikun. Mä en siis ole millään dieetillä ja mulla ei ole mitään kieltoja syömisen suhteen, koska jos olisi niin helpommin tulisi lipsuttua. Enkä halua olla loppuelämääni dieetillä vaan tehdä tästä elämäntavan eli senkään takia en halua liikaa muutoksia.

Mä syön kotiruokaa (makaroonilaatikkoa, keittoja, kiusauksia, lasagnea yms.) mutta oon muuttanut mun annoskokoja ja puolet lautasesta on salaattia/kasviksia/raejuustoa. En oo varmaan yli kuukauteen ottanut lisää ruokaa, koska en oo tarvinnut. Ennen laihduttamista söin melkein aina ähkyyn asti, niin että tuli ihan tukala olo ja huomaan jo nyt että ei enään jaksa syödä yhtä paljon kun aiemmin. Välillä syön ruoan kanssa leipää tai pari riisikakkua. Ja tosiaan syön kaksi kertaa päivässä ruokaa.

Hain eilen mun äidiltä tehosekottimen ja tänään aamulla vedin jo smoothien aamiaiseksi. Mä en normaalisti syö aamupalaa, ja se on tosi huono juttu koska syön sen takia vaan kolme kertaa päivässä. Mutta aion yrittää juoda aamulla smoothien, on se parempi kun ei mitään.

Pyrin juomaan kolme litraa vettä päivässä, mutta välillä se jää kahteen. Myös maustettuja kivennäisvesiä tulee juotua pari kertaa viikossa, kun tekee mieli muuta kun vettä. Kahvia juon normaalisti eli kaksi kuppia aamulla ja yksi päivällä. Välillä juon myös kaloritonta batterya.

Herkkuja oon myös syönyt silloin tällöin, nyt meillä on tarkoituksena pitää kerran kuukaudessa herkkupäivä Samun kanssa. Oon tällä viikolla syönyt yhden donitsin, puolikkaan twixin ja pari keksiä, enkä tunne siitä huonoa mieltä koska mun ei tarvitse. Vaikka nyt koitan välttää kaikki herkut koska haluan saada tuloksia ja syödä paremmin.


Eilinen iltapala.

Samu teki ite pinaattilettuja ja uppos kaikkiin, jopa Kaapoon vaikka se on nirso kun mikä!

 Ja sitten se liikunta. Alunperin mä tein kotona treenin ja lenkkeilin melkein päivittäin. Mutta nyt kun käyn salilla niin oon jättänyt kotitreenin pois, ja lenkkeilen yleensä vaan päivinä jolloin en mene salille. Salilla käyn kolme kertaa viikossa ja treenaan eri päivinä eri lihaksia (käsi,jalka ja pakarat). Salilla vierähtää 1,5-2h. Lenkit on 8-10km matkoja ja yleensä työnnän samalla poikia tuplissa eli hiki on taattu!

Oon miettinyt jos tekisin vielä kotona edes kerran viikossa kotitreenin, koska tuntuu ettei mikään riitä. Enkä oikeastaan tiedä mitä tekisin aina poikien päikkäriaikana.


Mä pääsin mun ekaan tavoitteeseen kun eilen vaaka näytti vihdoin 79,7kg eli alle 80kg! On niin hassua painaa seiskyt-jotain kun vielä hetki sitten painoin sen 90kg. Mutta fiilis on mahtava, alle 10kg seuraavaan tavoitteeseen. Oon niin onnellinen ja ylpeä itsestäni että en oo luovuttanut missään vaiheessa. On tosi palkitsevaa huomata muutoksia jaksamisessa ja pikkuhiljaa myös ulkonäössä.

Ihanaa sunnuntaita kaikille!

<3: Jemppu

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Olette kaikkeni!

Mä kirjotin joku kuukausi sitten siitä etten tunne syyllisyyttä mun omasta ajasta koska sitä on niin vähän, mutta kummasti se vähän muuttui nyt salilla käynnin myötä.

Mulle on itselleni iso kynnys olla poissa poikien luota, tai automaattisesti tulee huono omatunto. Äitiys on yhtä syyllisyydentunnetta melkeen päivittäin. Vaikka pojat onkin isänsä kanssa kun mä olen salilla, niin se silti tuntuu väärältä. Sitä tunnetta helpottaa treenaamisen ajottaminen nukkuma-aikoihin ja viikonloppuna ei niin väliä kun ei oo yleensä mitään menoja (esim kerhoa). Kaapo on aina ihan innoissaan kun saa jäädä isin kanssa ja jos tietää sen etukäteen niin monesti saa vastata kysymykseen: "äiti lähdetkö jo, äiti lähdetkö kohta" ja Peetukaan ei enään itke jos mä lähden, eli oon ihan turhaan omantunnontuskissani.

Välillä mä toivoisin ettei mulle olis niin tärkeetä olla poikien kanssa koko ajan, mutta kun se vaan on. Varmasti menee hetki tottua mun uuteen harrastukseen, koska moneen vuoteen mulla ei oo ollut omaa säännöllistä menoa, näin usein. Meidän päivät menee muutenkin niin nopeasti ja tuntuu etten ehdi tarpeeksi olla poikien kanssa, koska on kerho, kotityöt, ruoanlaitot, KAHDEN TUNNIN PÄIVÄUNET.

Mä oon ihan hyvin salilla saanut mielestäni lapset ja pystynyt keskittymään olennaiseen, ja nautin ihan hirveästi käydä siellä. Se tekee mulle tosi hyvää ja varmasti sen ansiosta pystyn olemaan entistäkin jaksavampi äiti, koska salilla käynti on sitä omaa aikaa parhaimmillaan. Silti toi syyllisyydentunne vaan hiipii mun päähän vähän väliä...





Tänään kun mentiin Peetun kanssa hakemaan Kaapoa, siinä pihalla oli joku päiväkotitäti jolla oli seitsämän lasta mukanaan ja se höpötteli puhelimessa, kun samalla ne isommat lapset laski sellasilla pyöreillä pulkilla yhden pienemmän päälle. Hetki meni, mutta hoitotäti onneksi huomasi sen ja haki lapsen pois, lapsen joka itki ja huusi äitiä. Mulle tuli niiiin paha mieli ja oon oikeesti siinä onnellisessa asemassa ettei mun lasten tarvitse vielä hetkeen mennä kodin ulkopuolelle hoitoon. Ja tottakai varmasti on hyviäkin hoitajia, mutta valitettavasti just mun piti todistaa tämmönen tilanne, mulle on muutenkin tosi raskas ajatus tulevasta päiväkoti/kouluelämästä.

Kaapolla oli taas ollut kiva kerhopäivä ja kertookin aina kerhoaamuina että on innoissaan kun pääsee kerhoon. Kerhon jälkeen mentiin bussiin ja pojat katteli toisiaan hymyillen ja Kaapo sanoi että sillä on ollut Peetua ikävä. Tämmöset on niitä palkitsevia hetkiä vanhemmuudessa, hetkiä jolloin tajuu kuinka tärkeitä noi onkaan toisilleen ja kuinka tärkeitä ne on mulle. Vaikka päivän aikana kaikilla ehtii mennä hermot monen monta kertaa, niin jokaisessa päivässä on myös monen monta hetkeä kun muistaa miks tähän on ryhtynyt. Välillä raskasta, mutta ihan parasta. On vaan älyttömän hienoa olla äiti, ja musta on hienoa että mä tajuan sen joka päivä ja pystyn nauttia kotiäitiydestä, huonoistakin hetkistä huolimatta!

<3:Jemppu